Alohomora!

Lumos (=valois) vain teillekin, rakkaat ystäväiseni!

Otsikostakin arvannee tämän kirjoituksen sisällön, eikös? Elämääni sisältyy tällä hetkellä hyvin, hyvin vaihtelevia asioita: Harry Potter ja koneella dataus. Are you proud? :) Potterit, jotka olen katsonut pikkuveljeni kanssa joulun jälkeen (ja juuri tässä järjestyksessä):
- Harry Potter and The Half-Blood Prince (Puoliverinen prinssi)
- Harry Potter and The Order of The Phoenix (Feeniksin kilta)
- Harry Potter and The Deathly Hallows Part Two (Kuoleman varjeluksen osa 2)
- Harry Potter and The Golbet of Fire (Liekehtivä pikari)
- Harry Potter and The Prisoner of Azkaban (Azkabanin vanki)
Seuraavaksi katsotaan varmaan Salaisuuksien kammio ja Viisasten kivi, kun kerran tällein nurinkurisessa järjestyksessä mennään. Lisäksi ollaan pelattu Lego Harry Potter Years 1-4 läpi ja nyt on kesken Years 5-7. Ihmettelen edelleen suuresti, miten veljeni sai mut houkuteltua pelaamaan Lego-pelejä, koska olen ollut niitä vastaan niin paljon... No mutta, kokeilemalla oppii arvostamaan asioita! Tekee myös hirveesti mieli lukea Potterit uudestaan, suomeksi tai englanniksi, en ole vielä päättänyt. Jos englanniksi alan lukea, aloitan ennen YO-kirjoituksia, niin saan siitäkin hyötyä. Jos päädyn suomeen, lukeminen siirtyy kirjoitusten jälkeiselle ajalle, jotta aika riittää myös niihin lukemiseen. Ja sitten vielä kuva Azkabanin vangista, kun Harry yrittää suojella itseään ja Siriusta ankeuttajilta.

Expecto Patronum! (Odotum suojelius)

No tuota, jottei tämä vallan menisi pelkästään Harry Potter fandomiksi, jätän Potterit nyt sikseen. What else has my life included lately... Paljon datausta. Okei, enimmäkseen iltaisin vasta yhdentoista jälkeen, mutta silti liikaa, kun se dataus venyy sinne kahteen asti. Damn me. Ja mitä olen tehnyt? Katsonut Amnesia-videoita YouTubesta? YEAH, ne kaikki, mitä Raumoogle on tehnyt. (Thanks, if you're reading this!) Mutta kun ne on vaan niin parhaita. En ymmärtänyt, miksi Amnesiaa on sanottu pelottavimmaksi kauhupeliksi, mutta kyllä olin aika kuset housuissa, kun ite sitä kokeilin (veljeni painostuksen alaisena). Saavutukseni: ovesta käytävään, käytävästä rappuset alas tunneliin, matkan varrella yksi lamppu palamaan, tunnelin päässä ovi auki, ja siellä näkyi MORSO. Esc (pausevalikkowhatever). "Joo, mä voisin lopettaa tähän. :3"
Suositukseni, kannattaa katsoa kaikki hänen morsovideonsa!

Otsikko Potterista, lukkojen avausloitsu.
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.

Nox. (=pimi)

Joulu on taas!

No nysse si o se joulu !

Lahjat ostin viidelle ihmiselle, joista kaksi oli vanhempani (note: en ole koskaan aikasemmin ostanut heille lahjaa). Koiralleni tein myös oman lahjan: punaisen paidan! Oli kyllä aika pirun hankalaa, kun omasta päästä ja koiran mittojen mukaan piti lähteä säveltämään, mistään en mitään ohjeita tai kaavoja saanut.. Mutta kyllä kannatti. ♥ Tein myös eilen piparkakkutalon, joka feilasi aika hyvin, kun yritin ihan ite mittailla osat, mut kyllä ne mitat sit vähän pellille siirrossa ja uunissa muuttui... XD Mutta eipä se makua pilaa! Tänään (oikeastaan jo eilen) oli aatto, sujui kyllä varsin mukavasti. Myöhäinen herätys, äidin tekemää riisipuuroa, klassisia tv-ohjelmia (mm. Lumiukko, Joulupukki ja noitarumpu) ja yhdessä jouluruokien syöntiä. Sitten tuli se jännittävääkin jännitävämpi lahjojen avaus. Tiesin kyllä jo suurimman osan lahjoistani, lukuun ottamatta kavereiltani saamiani ja kahta vanhempien ostamaa. Kokonaisuudessaan sain siis:

• Evanescencen CD:n
• Pirates of the Caribbean - On Stranger Tides -DVD:n
• En vaan osaa! -sarjakuvakirjan
• Seppälän lahjakortin
• Fazeriina-paketin
• Salaisuuksien saari -pelin
• Mavalan kynsitarrat ranskalaiseen manikyyriin
• Jouluarvan
• Fiskarsin aterimet

Hienoja lahjoja kaikki! DVD on katottu, CD kuunneltu, kirja luettu, peli pelattu. Hups? XD No mutta noista riittää iloa silti myöhemmällekin.

Argh tietenkin hieman tätä loman iloa on pilaamassa yo-kirjoituksien nakertava pelko, koska pitäisi ruveta lomalla niihin jo lukemaan. Mutta ainakin joulupyhät haluan viettää rauhassa ilman stressiä. Lisäksi pitäisi varmaan piirtää mun tekemä kalenteri ensi vuodelle valmiiksi, kun päivät alkavat pikkuhiljaa loppua... :'D Ja kohta sitten on uusi vuosi, kirjoittelut jäänevät siihen asti, jos ei nyt mua valtaa jokin vastustamaton tarve jakaa jotain täällä blogissa.

Odotusta - onnea vai tuskaa?

JOULU JOULU JOULU !

En tiedä, pitäisikö hyppiä riemusta vai polkea maata turhautumisesta.
Rakastan joulunodotusta. Odotan, että pääsen kuusen pystytykseen ja nauttimaan jouluaaton rauhasta ja kiireettömyydestä. Jouluna perhe ja suku tuntuu olevan yhtenäinen (in case of me menemme mummon luokse syömään jouluaamuna puuroa). Parhautta on istua joulupöydässä, hämärässä valaistuksessa, hitaasti syöden, joulukuusi taustalla, musiikin soidessa. Sitä seuraa lahjojen avaus, joka on oikestaan merkittävä siinä mielessä, että perhe kokoontuu olkkariin ja istutaan yhdessä ja kaikilla on kivaa. Lahjat eivät enää niinkään ole se suurin juttu, vaikka tietenkin niitä on mukava saada. Ystävien lahjat on ehkä ajatuksellisesti hienointa, vanhempien ostamissa lahjoissa se sisältö. Joulun odottaminen on upeaa aikaa.

Mutta mistä sitten kenkä puristaa? Esimerkiksi koulun takia. Opettajat innoissaan jakelevat hirveitä määriä tehtäviä ennen joulua. Muun muassa kaksi yo-pakettia (ruotsi ja ranska) odottavat tekijöitään. Ruotsi onneksi melkein valmis, mutta palautuspäivä onkin jo keskiviikkona. Yo-pakettien jälkeen voi hengähtää. Mutta kappas, lomahan alkaakin jo silloin, kun toinen paketti pitää palauttaa! Ja tästä aasinsiltana asia numero kakkoseen, eli loman alkamisaika. Okei, pitäisi olla tyytyväinen vain siitä pitkästä lomasta. Mutta silti ketuttaa, että 23. päivä on ensimmäinen vapaapäivä, eli vasta aatonaatto. 22. päivä on muutenkin aivan turha. Menemme kouluun klo 9, tekemään mitä? Aamusta ei huvita kuunnella mitään jouluveisuja. Ennen meillä on järjestetty joulujuhla (tai meillä se taitaa olla puurojuhla) illalla, eli se olisi nytkin parempi, jos se olisi 21. päivän illalla. Silloin olemme menneet kouluun vasta illalla joskus klo 23, ja olemme olleet siellä sitten pari minuuttia yli puolen yön ja päässeet kotiin. Tuskin hirveän moni sitä on pahaksi pistänyt, kun moni tuskin aivan heti muutenkaan olisi nukkumaan menossa, kun seuraava päivä vapaata (paitsi jos sattuu lähtemään jonnekin kuuseen jouluksi). Ja eikö tuo nyt vaikeuta juuri niitä, jotka ovat lähdössä jonnekin? He pääsevät lähtemään vasta juhlajuttujen jälkeen, eli jos on jonnekin Lappiin menossa, menee kivasti yön puolelle. Että kiitos näille päättäjille, jotka keksivät muuttaa perinnettä ja laittaa juhlan aamulle (jolloin normaalit ihmiset vielä nukkuvat)!
Onhan tässä lisäksi vielä kaverien lahjojen hankinta edessä. Yhden olen jo antanut, thank god. Mutta en edes tiedä, ketkä on mulle ostamassa ja keille mun pitäisi itse ostaa. Koska mulla on periaatteena ollut, että ostan niille, jotka ostaa mulle. Ja siihen tulee mukaan se valinnan vaikeus. Olen tajuttoman huono keksimään mitään lahjoja, joten toivon, että se määrä jäisi siihen pariin, muutamaan...

Elämä on tällä hetkellä silti varsin leppoisaa. Mitään erityistä ei ole tapahtunut. Paitsi treenit loppui, yhyy. Ja osallistun seuramme järjestämiin kisoihin tammikuussa 14. päivä, ainakin sekaneluriin ja varmaan myös kaksariin. Silti vaikka elämä on näin mukavasti mennyt, mulla on jokin asennevamma tai tunnevamma tai kehitysvamma. Suutun pienistä asioista ja onnistun paisuttaa ne jättimäisiksi. Vihanhallintakurssille kenties? Kaikki varmaan juontaa juurensa edelleen erosta, mutta yritän jättää sen pois näistä blogiteksteistä viimein. But I already did it. No jaa. Sitä aikaa odotellessa, kun kaikki tuntuu taas menevän hyvin. Tällä hetkellä asiat vain on hyvin.

Studia-messut!

 

Käytiinpä koulun kanssa Studia-messuilla, ja päätin piirtää siitä sarjakuvan. xD

Vahvistu, kasva ja nouse

Päätin, että rakastan yhtä miestä koko elämäni. Päätin, että selviän erosta. Päätin unohtaa kaiken hetkeksi. Päätin jatkaa eteenpäin. Päätin, etten aio enää koskaan kärsiä. Päätin, että pääsen yli. Mutta niin tilanteet vain muuttuvat, osa päätöksistä menettää merkityksensä tai vaihtuu toiseksi.

Olenko vahva ihminen? Näytänkö siltä? Mitä muut ajattelevat? Pitääkö vetää ylleen naamio ja näytellä, että kaikki on hyvin? Pieniä, yksinkertaisia kysymyksiä, jotka täyttävät ajatukseni ja joihin en tiedä vastauksia. En tiedä, olenko koskaan ollut vahva vai olenko aina ollut vahva, mutta nyt se vahvuus on vain heikentynyt. Mutta tärkeämpää minulle on, miltä se kaikki näyttää ulospäin. En halua murtua ihmisten silmissä, mutta en myöskään halua teeskennellä. Kaikki ymmärtävät kaiken, tai sitten kukaan ei ymmärrä mitään. Tunnen olevani rikki, mutta samaan aikaan tarpeeksi ehjä, että voin elää ilman huolta tulevaisuudesta. Jos vain asiat selkiytyisivät sormia napsauttamalla, niin olisin onnellinen. Oikeasti.

Tunnen selviytyneeni. Olen päässyt pahimman kynnyksen yli, päässyt viimein portaikon päähän tasanteelle. Edessä on nyt pitkä käytävä, joka on kuljettava rauhassa, tasaisesti. Sitä kaipaan juuri nyt elämältä, ei mitään kiirettä. Aion antaa itselleni aikaa eron suhteen, enkä yritäkään tunkea kaikkia ajatuksia syrjään, vaan haluan prosessoida asioita mielessäni, jotta pääsen eteenpäin. Ja tämä kaikki alkaa kuulostaa jo toistolta, levy jäänyt pyörimään? NON-REPLAY.
Ugh, onpa synkkää. Ei kai mun elämä nyt oikeasti ole noin pskaa. Yritän saada arkielämän pienistä hetkistä elämääni jotain iloa. Ystävien tapaamista, leffojen katsomista, koulunkäyntiä ja piirtämistä. Ja mikä parasta, koeviikko on ohi! Kaikki kokeet sujuivat, mitään katastrofaalista lukemattomuutta ei ollut. Tietenkin olisin voinut lukea paljon enemmän, ja niin oli tarkoituskin, mutta en jaksa nyt stressata juurikaan koulunkäynnistä. Äikän kokeet menivät ihan jees, kunhan nyt kasin saisi, mieluummin ysin. Ruotsin koe meni jees, jotkut pienet asiat harmittaa (kuten kuuntelu). Ranska sujui, eikä mitään hirveää senkään suhteen ole voinut mennä pieleen (paitsi kuuntelu). Ja nyt viikonlopun saan nauttia rauhassa ILMAN koulua, kokeita, läksyjä ja huolta mistään kouluasioista! Tällaista voisi olla suuremman osan ajasta.

Miten odotankaan silti ensi jakson alkamista! Alkaa kuvistunnit, olen vaan niin kaivannut piirtämistä! Tietenkin sitä voi tehdä kotonakin, mutta koulussa se on rentouttavaa, vie ajatukset siitä puurtavasta pänttäämisestä ja saa tehdä sitä, mistä eniten pitää. Olenhan mä piirrellyt kotona, suunnitelmana oli piirtää jopa kalenteri ensi vuodelle, mutta olen ollut hieman laiska. :'D Ja nyt on jotenkin iskenyt joulunodotuskin, haluan päästä suunnittelemaan pikkujouluja ja ostamaan lahjoja (vaikka olenkin toivottaman huono keksimään niitä) ja väkertämään joulukortteja. Elämässä vain pitää olla jotain, mitä odottaa! :)

Öyh, on kyllä todella laajakirjoinen merkintä taas, pahoitteluni. Ajatusten sekava virta, 5 tunnin yöunet ja kellon aika (kaksi yöllä) ei ole paras mahdollinen ajoitus kirjoittamiselle, mutta nyt ainakin sain niitä sekavia asioita purettua osiin ja kokoan päässäni pieniä unimaailman linnoja, joista tämän elämän haaveet koostuu. Niihin aion turvautua, haaveisiin. Ne vievät läpi tämän hankalimman ajan. Joskus, joskus ne vielä alkavat rakentua oikean maailman linnoiksi, pääsevät pois unimaailmasta ja ajatuksista.

Jokaisella mitta on täynnä

OLEN PÄÄTTÄNYT ASIOITA.

Olen päättänyt heittää KAIKKI tunteet ja miehet roskakoriin. Jos niiden ajattelu aiheuttaa ainoastaan mielipahaa ja surua ja kaipuuta, niin en tahdo sitä. Ja jos miehien käytös on vain pelkkää satuttamista, niin pysyköönkin poissa. Haluan olla ajattelematta ketään, haluan vain elää hetken vain itseäni ja ystäviäni varten. En tahdo aina painia omien ajatusteni kanssa. Pelkästään normaalia elämää. Kouluun voisin vaikka panostaa tosissani. Huomasin kahden päivän netittömyyden aikana, että miten vähän oikeastaan koulu vaatiikaan, miten helposti sain asioita hoidettua. Täytyy pitää koeviikolla useampia netittömiä päiviä, jos innostuisi lukemaan.

Sitä sitten odottaisikin kaksi tekstitaidon vastausta ja kaksi esseististä tekstiä kirjoitettavana. Alkoi taas kiinnostaa vähemmän tuo kouluunpanostus. Mutta ehkä en nyt luista. Tämän viikonlopun jälkeen. ;) Serkkuni tulee armeijasta huomenna, näen häntä ja sitten menenkin harjoittelemaan sulkkiskisoja varten. Mutta ehkä sunnuntaina, ehkä sunnuntaina. We will see.

JA MIKÄ IHANINTA (kauheinta fanille), HUOMASIN PARI PÄIVÄÄ SITTEN, ETTÄ EVANESCENCEN UUSIN ALBUMI ON JO ILMESTYNYT JA OSTETTAVISSA! (Kauheinta fanille = miten huonon omantunnon sainkaan huomatessani asiasta vasta parin viikon jälkeen, katastrofi!) Nyt olisikin sitten jo joululle pari lahjatoivetta: Evanescencen ja D'espairsRayn uusimmat levyt (Despan levyn hankkiminen on venynyt jo ihan liikaa). CAN'T WAIT! ♥

Ja iltani ratoksi ja teidän, rakkaat lukijat, iloksenne/kauhuksenne, päätin kaivaa piirtopöydän esiin ja töhertää pienen kuvan:

Tältä taidan näyttää suurimman osan ajasta. Mutta kun mikään ei kiinnosta, kaikki ärsyttää ja puran sen kaikkiin. Olen reilu. Mutta koittakaa kestää.
Hmm, voisin alkaa piirtää enemmän tänne, joskin paremmalla aiheella. Piirtopöytää olikin yllättävän kivaa käyttää pitkästä aikaa. Ja jos jaksaisi päivitellä blogiakin useammin!

Pahoittelen hieman tämän tekstin sekalaisuutta, koko merkinnässä ei ole oikeastaan päätä eikä häntää. Mutta it just felt like it. Oli pakko kirjoittaa. Pakko purkaa vähän jotain jotenkin.

Otsikko on PMMP:n Viimeinen valitusvirsi -nimisestä kappaleesta.

Mä koitin olla niin pirun vahva

KOP KOP. Avaan kokouksen. (Ja unohdamme kaikki kokouksen pöytäkirjan tarkastajan valinnat ja laillisuuden toteamiset, tämä pyörii puheenjohtajan voimin, ja kaikki jutut jäävät sikseen. Olette, arvoisat kuulijat, yleisöä, joka katsoo nauhoitettua ohjelmaa television ruudusta.)




Ensimmäinen käsiteltävä asia. Tiedämme tapauksen Jami. Hän ilmoitti viime sunnuntaina, että meidän kannattaa erota, ainakin siihen asti, että molemmat saavat elämänsä järjestykseen. Voi olla, että palataan yhteen joskus tai ei koskaan. Mutta pääasiassa kannattaisi unohtaa ajatukset yhteenpaluusta ja mieluummin jatkaa elämää eteenpäin. Mutta miten, kas siinä pulma. Seinät kaatuvat päälle, muistot hyökkäävät jokaisesta paikasta, ja rakkaus ei ole kuollut. Olo on aivan tajuttoman huono, vaikka yrittää niellä tuskan.
Kuitenkin, asetin itselleni tavoitteeksi saada samanlaiset välit kuin meidän tavatessa. Se on helpottanut huomattavasti. Tiedän sen mahdottomaksi unohtaa Jami kokonaan, koska niin paljon yhteistä aikaa, niin paljon muistoja. Ja en nyt kuitenkaan ilmaa rakastanut, siellä on edelleen se ihminen, jonka takia yhdessä oltiin. Se on vaan hyvä jätkä. Haluan olla edelleen kaveri, vaikka se veisi aikaa. Mutta oli tämä vuoden ja kymmenen kuukauden yhteinen taival sen arvoista. En silti olisi halunnut erota... Hyväksytäänkö? En haluaisi, mutta pakko se on... KOP.


Toinen käsiteltävä asia. Ja paljon vähäpätöisempi. Tai tähän kohtaan sisältyy enemmänkin näitä vähäpätöisiä juttuja, koska vähäpätöiset eivät ansaitse kaikki omaa pykäläänsä. Mistä saan mielenkiinnon koulunkäyntiin takaisin? (Johtuen edellä mainitusta kohdasta koulu ei ole elämäni tärkein asia tällä hetkellä.) Välillä innostun, jaksan tehdä läksyt ja tuntea, että osaan jotain. Mutta kun istun siellä koulun penkillä, se vähäinenkin kiinnostus valuu ulos korvista. En keksi mitään vähemmän tärkeää asiaa, kuin kuunnella samaa löpinää oppimatta mitään, koska ei yksinkertaisesti kiinnosta. Mutta ehkä vielä, ajan kanssa, jaksaa taas innostua. Toivottavasti ennen koeviikkoa, tässä jaksossa on paaaaljon palautettavia asioita. Klumps.
Lue kirjaa koulua varten. Tee läksyt. Siivoa. Käy treeneissä. Haluan aikaa itselleni, selvitellä ajatuksia, nähdä ystäviä! Kaikki menee niin aikataulutetusti, etten pysty nauttimaan mistään kunnolla, kun pieni omantunnon pistos takaraivossa muistuttaa: se ja se tekemättä. Ugh. Varsinkin nyt (johtuen ensimmäisenä käsitellystä asiasta) kaipaan ystäviäni, en paineita tämän ja tuon suhteen. ONNEKSI, syysloma alkaa viikon päästä. Mutta sekin tuntuu kovin kaukaiselta ajalta. Joten, kestä, älä murru, pysy kasassa. Hyväksytäänkö? Yritetään. KOP.


Kolmas käsiteltävä asia. Tähän kohtaan sisällytämme vain iloisia asioita. Ainakin sitä iloisuutta siivuttaen. Nyt kun tosiaan ei enää seurustele, mulla ei ole suunnitelmia viikonlopuille, olen vapaa! Vapaa tekemään mitä ikinä huvittaa. Nähdä kavereita, repäistä ja lähteä vaikka shoppailemaan, mennä leffaan. Ihan mitä tahansa. Toisaalta olen kaivannutkin sitä, että saa mennä ilman huolta toisesta, ilman kipeää kaipuuta nähdä tämä. (Tuo oli valhe, että olisin ilman kipeää kaipuuta, kaipaan edelleen Jamia.) Ehkä tämä olisi vain pitänyt tajuta aikaisemmin, että olisin voinut tehdä tuota kaikkea myös seurustellessa, itsepä otin stressiä monesta asiasta. Jäi oma elämä retuperälle. Nyt kuitenkin tavoite ylöspäin, pois pohjalta, takaisin pinnalle. Mutta toistaiseksi vielä pinnan alla, vaarassa hukkua. Hyväksytäänkö? Kyllä, se on tavoite. KOP.


Neljäs käsiteltävä asia. Suunnitelkaa lyhyempiä kokouksia! Mutta niin, palataan arkisiin asioihin, back to business.
Ostettu:

• neule, raitapaita ja toppi
• koru

Ostettavaa:

• talvikengät
• huivi (sellainen kierrehuivi?)
• urheiluliivit
• kampaajakäynti

Jos näitä alkaisi pikkuhiljaa toteuttamaan, vielä en edes ajattele niin pitkälle kuin joulu. Hyväksytäänkö? JAA! KOP.


Viides käsiteltävä asia. Jos olet edelleen jaksanut pysyä mukana nukahtamatta, onnittelemme. Aivan pakko laittaa Tehosekoittimen kappaleen sanat tähän mukaan (olen kuunnellut tätä tosin vain Elli Vallinojan laulamana), kuvastaa hyvin tunnetilaani sunnuntain jälkeen, kun lähdin ajamaan pois Jamin luota. Ja maanantaita. Ja muutenkin.

Taivas alkaa punertaa kun ajan kohti pohjoista.
Mä aijon kai ajaa koko yön.
Mä nautin polttaa ketjussa kun radiosta soi
ne laulut joita messissä hoilataan.

En katso peileihin,
(tahdon sut unohtaa)
sut taakse jättäisin.
Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.

En perääs jäänyt katsomaan kun poistuit jälkeen
suudelman, sen parhaan, sen viimeisen.
Mä koitin olla niin pirun vahva, leuka pystyssä niellä tuskan,
mut kato mua, koiraa uitettua.

Mailit taakse jää, kaipuu hellittää.
Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja vaikka huomenna on iisimpää,
(mun pakko päästä pois)
mä en jää..

ja kun aamulla aurinko nousee, sun edestäsi herään taas.
Vaikka kaupunkis on taakse jäänyt, en pysty sua unohtamaan.

Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.
Mä en jää.
Pidätämme oikeuden valittaa virheistä tekstissä, en kirjoittanut sitä itse. Hyväksytäänkö? Kyllä vain. KOP.


Kokous on päättynyt.

Näätkö kaksi yöperhosta?

Olisikohan vaikka yo-kirjoitukset loppu?
KYLLÄ!
Syksyn osalta.

No, englanti meni miten meni. Ei tosiaan L:n veroisesti, ei edes M:n.. C tai B sieltä tulee, ja jos tosiaan tulee B, uusiminen odottaa. Matikka meni hyvin, ei ehkä ihan L, mutta E varmaan. :) Toivossa on hyvä elää! Ja keväällä sitten äidinkieli, ruotsi ja ranska. Apuva.

Mutta asiasta kukkaruukkuun ja sitten ämpäriin. Odotan niin innolla, että Evanescencen uusin albumi tulee! Olen nyt kuunnellut varsin ahkerasti What You Want -biisiä, r-a-k-a-s-t-a-n. Voiko kellään olla kauniimpaa ääntä (okei tämä taitaa olla mielipidekysymys ja kovinkaan moni ei taida olla kanssani samaa mieltä)? Myös The Other Side'n, Made of Stone'n ja My Heart is Broken'in olen kuunnellut, ja tuo jälkimmäisin on varsin kaunis. Kaikki ovat erittäin hyviä ja siksi kova odotus ja rima asetettuna ylös varsinaiselta albumilta.

Uusi jakso alkamassa, toivottavasti uusi aika koko elämässä. En halua kestää enempää pettymyksiä, niitä on riittänyt ihan tarpeeksi. Mutta vain aika näyttää, mitä tuleman pitää. Toivokaamme hyviä asioita.
Ajattelin leikata hiukset, mutta ei ole hajuakaan, millaiseksi ne leikkaisin. Vähän jotain sieltä tältä, nips naps, ainakin otsista. Hieman myös kerroksittain varmaan, jotta olisi ohuemmat latvat. Ehkä jotain tällaista:

                                                                        tai

Osaisinpa vaan joskus tehdä jotain radikaalimpaa ja oikeasti toteuttaa näitä upeita haaveitani. Mutta taitaa tosiaan jäädä vain haaveeksi, kun sitten en uskallakaan tehdä mitään suurta muutosta näille. Enkä nyt taida värjätä aivan noin vaaleiksi, vaikka mieli tekisi kyllä hieman värjätäkin. Mutta jos nyt ensin pääsisi sinne kampaajalle asti, niin siitä on hyvä aloittaa. :D

Tykkään syksystä. Silloin kun paistaa aurinko. Sateinen syksy on perseestä. Rakastan kuitenkin eniten kesää. Mutta en niitä kovimpia helteitä. Mutta en myöskään kylmää. Hankalaa(ko)? Tänään tykkäsin kävellä koirani kanssa ulkona, katsellen siniselle taivaalle, kun lehtiä tippuu puista. Sani kahlasi lehdissä ja riepotteli muutamaa niistä hampaissaan. Näistä hetkistä pidän.

Ja otsikko on Suojelusenkeli-nimisestä biisistä. Miksikö? Koska se soi mun päässä. Ja tuli mieleen Sanista, koska se on rodultaan phalène eli ranskaksi yöperhonen.

Pieniä, tärkeitä asioita

Tämän hetken pääasiat elämässäni:


// Poistin pienen pätkän erinäisistä syistä.

Japanin kieli ja sen opiskelu

I'm so into this now! En ole pitkään aikaan tehnyt mitään Japaniin liittyvää, mutta kun tämä japanin kurssi alkoi, innostus kasvoi heti huimasti. Olin opiskellut joskus aikoja sitten kanat, mutta nyt innostuin opettelemaan ne uudestaan. En vain jotenkaan malta odottaa seuraavaa tuntia, olen pläräillyt oppikirjaa ihan hulluna ja kirjoittelen niitä muutamia harvoja lauseita, joita osaan, japaniksi. Kielihullu, ne?

Sulkapallo

Sulkapallo ei välttämättä ole se asia, mikä huvittaa ja kiinnostaa tällä hetkellä, mutta se täyttää arkipäiviäni niin mukavasti, että jaksan koulussakin. Ja mikä tärkeintä, saan treeniä, jota todellakin tarvitsen, kesämakkaroista päätellen. Jos saisi ne pienennettyä edes nakeiksi. Ja onhan mulla treeneissä mukavaa seuraa, jota ei muuten näkisi niin paljon.

Ylioppilaskirjoitukset !

Ja sitten se kamalin asia, mikä oikeasti hirvittää. YO-kirjoitukset. Apuva. Englannin yo-kuuntelu on jo ylihuomenna (onnekseni en kirjoita ruotsia nyt syksyllä, sen kuuntelu olisi jo huomenna!). Enkun kirjalliset onkin sitten 21. päivä ja lyhyen matikan 28. päivä. Mihinkään en ole edes lukenut. Okei, matikkaa ei tarvitse, koska nyt on kolme kurssia sitä, joten luulen saavani tarpeeksi harjoitusta. Mutta enkku, tuntuu, etten osaa sitä ja en ole edes jaksanut lukea, vaikka pitäisi! Tämä tulee kostautumaan. (Ja miksi sitten kirjoitan blogia, jos kannattaisi olla lukemassa? Somebody, shoot me.)

Boring life, isn't it ?

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Elämä hymyilee! Vai hymyileekö? Se hymy on kyllä sitten pahasti peitossa, en taida sitä nähdä. Tuntuu vain nyt, että turhan paljonkin elämä potkii päähän. Miksikö? Lupasin itselleni, etten tästä blogista mitään suruvalittelublogia tee, enkä tänne rupea koko elämääni vuodattamaan. Mutta sanottakoon, että paremminkin on mennyt ja nyt on vain sellainen olo, ettei mikään huvita ja on jatkuva paha olo. Sitä se luottamuksen puute aiheuttaa, kun ei voi luottaa täysin enää mihinkään.

Mutta onhan mun elämässä toki muutakin kuin vain iänikuista surkeutta. Alkoi sulkapallotreenit eilen! Ja ai piru, kun on lihakset kipeänä. :D
1. Lattia oli jotenkin uutuuttaan liukas, ja jouduin tasapainotella epäsulkapallomaiseen tyyliin, mikä ei tehnyt hyvää nilkalle, joka nyt kipeänä.
2. Koko kesänä ei MITÄÄN liikuntaa (koiran ulkoilutusta, peruskävely-/pyöräilymatkoja ja frisbeegolfia lukuunottamatta). Käsi ei varsinkaan tottunut tuohon sulkapallon mätkimiseen, joten nyt on käsi aika tajuttoman jumissa.
3. Jalat kipeänä siitä nopeasta liikkeestä kentälle ja alasmenoista.
4. Mutta ai että on hyvä olo, että on taas päässyt liikkumaan! :) Ehkä tulisi hieman takasin niitä lihaksia, jotka tuntui surkastuneen kesän aikana ja tietäisi, että painosta edes osa olisi lihasta eikä kaikki vain kesän aikana syömien herkkujen jälkeistä rasvaa... XD

Ja tänään oli ensimmäinen japani-tunti! On se kyllä jännä kieli, mutta ääntämissääntöjä suomeen verrattuna on kuitenkin hyvin vähän. Kirjoitusmerkkejä sitten hieman enemmänkin opeteltavana, 2 x 46 jos opettelee kanat (hiragana & katakana) plus sellainen pari tuhatta kanjia, joita tarvitsee esim. sanomalehden lukemiseen. No okei, tietenkin sitä PÄRJÄÄ vähemmälläkin määrällä, kunhan nyt ensin oppisi vaikka puhumaan sitä jaappania, kirjoitus sitten myöhemmin. :)
Tuntui vain vähän eksoottiselta, kun olin maksanut kurssimaksun 36€, ja oppaassa luki ainoastaan "oppikirjana Michi - tie japanin kieleen". Luulin, että se vaikka sisältyisi kurssin hintaan, mutta tänään kävikin ilmi, että itse se on hommattava. Ja mitä, maksaa melkein saman verran kuin itse kurssi, 35€. Tietenkin sama kirja on myös jatkokurssilla, joten periaatteessa se on kestävämpi hyöty. Ja japanin alkeiskirjan omistamisesta ei varmaan haittaa ole, jos japania haluaa oppia. Heti jos on pidempi tauko, meinaa merkit unohtua (todettu on, kerran opettelin kanat ulkoa). Joten täytyy se tässä hankkia, toinen vaihtoehto on, että lainaa kirjastosta. Mutta onhan se vähän eri asia kuitenkin.

Miten mua jotenkin kiinnostaa, miten Miss Suomi pärjää nyt niissä Miss Universum -kisoissa? :D Yleensä oon vain sanonut piupaut kaikille missihömpötyksille, kun ne on niin turhia kisoja. Mutta tämä Suomen tuorein missi Pia Pakarinen on jotenkin vaan inhimillisen oloinen (voi johtua Neljän tähden illallinen -ohjelmasta, koska hän oli siinä). Pidetään peukkuja, että pärjää siellä maailmalla. :) Tällainen pieni yleiskatsaus vaan, mikä mua kiinnostaa mediassa, vaikka nyt olikin hieman turha.. XD

Heh, elän taas jossain pilvilinnassa, tosiaan taisi olla hyvä nimi blogille.. :) Koko ajan on vaan sellainen toive, että elämä helpottuisi. Kaikki yo-kirjoitukset olisi jo ohitse, ja elämäntilanne rauhoittuisi ja alkaisi mennä paremmin. Aina sitä saa haaveilla.

Uusi maailma

Blogi perustettu.
Aloitetaanpa aivan perusfaktoista, haastattelu alkakoon~

Miksi perustit blogin?
En osaa perustella täysin, mutta koneella olemisen joutilaisuus on alkanut kyllästyttää. Keksin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen, jotta saisin tuhlattua paremmin aikaa ja vuodattaa mieltä painavia asioita. Juu.

Mitä aiot jatkossa tänne kirjoittaa?
Kuinka maailmaan tulisi rauha... ;) Realistisesti ajatellen luulen, että tämä blogi täyttyy erinäisillä höpinöillä omasta elämästäni (itsekeskeinen kun olen). Ehkäpä päiväkirja-, arvostelu- ja mielipideblogisekoitus. Hieman oman elämän suuremmista käänteistä, mutta myös yleisistä kiinnostuksen kohteistani, kuten piirtämisestä, musiikista ja jotain urheilua ehkä. Omia töherryksiäni voisin laittaa tänne tai ainakin jotain pientä, mitä kynästä on irronnut. Musiikista ehkä jotain arvosteluita, joku kipale tai bändi voipi joutua syynäilyyn. Urheilusta saatan löpistä, kun puhun päivän urheilusuorituksista (eli hyvin vähäistä :D). Ja jos uutisoidaan jostain merkittävästä tai alkaa vaikka jokin ohjelma, voinpa sitäkin kommentoida.

Onko sinulla tavoitteita blogin perustamisen suhteen?
(Keksinpä itselleni tyhmiä kysymyksiä.) Ainahan se olisi kiva, että joku eksyisi silloin tällöin vaikka lukemaankin tätä, etten aina höpise yksinäni. Mutta toimii tämä varmaan hermoterapianakin. Tai jotain. Älä multa kysy, mähän vaan perustin tän!

Aiotko olla aktiivinen?
Tuota noin, niin aktiivinen kuin pystyn. Silloin, kun on elämä tylsää, ei välttämättä hirveästi irtoa tarinaa, mutta kyllä sitä voisi yrittää kirjoitella vähintään kerran kaksi viikossa. Saa nähdä, tuleeko pitämään. XD

Kiitoksia haastattelusta, otamme yhteyttä myöhemmin.
Ja kommenttia saa toki aina pistää tai jotain! :)