Oliko ennen kaikki paremmin?

"Hei, nyt voisin vaikka kirjottaa blogiin!" *kello on yksi yöllä* "No ehkä huomenna.."

Mulla on käynyt monta kertaa mielessä, että NYT kirjotan, mutta aina ajankohta on huono. Joko olen keksinyt muuta tekemistä tai sitten kello on ollut liikaa. Nyt kello on vasta puoli kymmenen illalla, on sentään hetki aikaa. :)

Tunteet voisi toisinaan vaikka hirttää, koulu voisi stopata tähän, ja yksinäisyys voisi etsiä toisen uhrin. Aloitetaan noista tunteista.

Juuri kun luulee, että elämä alkaa taas sujua, tulee valtava loikka taaksepäin. Toisaalta se on ollut hyvä, toisaalta ei. Haluan päästä eteenpäin. Edes jollain tasolla. Nyt olen jumittunut sellaiseen vaiheeseen, että kaikki on epävarmaa (tunteetkin) eikä mitään tunnu tapahtuvan. Eli puun ja kuoren välissä. Mutta tämä helpotti onneksi pitkän puhelun jälkeen, kun pääsi vuodattamaan tunteensa sille ainoalle ihmiselle, joka oikeesti on koskaan ymmärtänyt ja jolle on ollut luonnollista puhua.
Tähän liittyy myös se yksinäisyys. Tunnen olevani todella yksin. Joo, kyllähän mä näen kavereitani koulussa joka päivä, mutta hups - kouluhan loppuu HUOMENNA. Saatan nähdä satunnaisesti heitä, kun sovitaan joku päivä. Koulun ulkopuolisia kavereita ei niin hirveästi olekaan, mutta sitäkin tärkeämpiä. Harmittaa, että olen itse niin laiska ottamaan yhteyttä heihin ja pyytää, että nähtäisiin, mutta toisaalta heillä on elämässään niin paljon muutakin, että yksi Laura ei ehkä tunnu missään, vaikka ei sitä näkisikään kuukauteen. Te, jotka luette tätä (koska te olette luultavammin näitä kavereitani), älkää ottako tätä millään pahalla! Alan ehkä tulla hieman vainoharhaiseksi ystävienikin suhteen. Mutta pointti oli, että tapaan ihmisiä liian harvoin, että pystyisin puhumaan kellekään täydellisesti. En vaan tunne, että he haluavat vain kuulla, miten surkeasti mulla menee, jos ei olla hetkeen nähty. Silloin on tärkeämpää, ettei se vähäinenkään hetki mene synkistellessä. Mutta ehkä mun täytyy vaan itse ruveta soittelemaan ja tekstailemaan enemmän ihmisille, eikä rypeä tässä itsesäälissä ja itse aiheutetussa yksinäisyydessä.

No mutta, jotta elämä ei rajoittuisi vain ihmisiin, pitää olla vielä koulukin! Joo jee, sehän loppuu huomenna. Jos ei oteta lukuun vielä yhtä koetta, muutamaa tenttiä, neljää yo-kirjoitusta... Ai niin, ja jatkokoulutuspaikkakin pitäisi etsiä ja vielä päästäkin sinne! Aivan tajutonta stressiä, toivon tosiaan, että se helpottaa yo-kirjotusten jälkeen. Tämän hetken suurin huoli on oikeastaan penkkaripuku, saanko sitä ajoissa valmiiksi. Koska etsittävänä on vielä punainen kravatti sekä musta ja punainen kangas. Mistä löydän punaisen kravatin, jonka voin tuhria keltaisella maalilla? Kangasta varmasti löytyy, kunhan vaan saisin aikaseksi mennä vaikka Eurokankaaseen. Toinen asia onkin sen ompelu. Joo, ei pitäisi olla hirveän vaikea, koska asuni on:

Not a big deal? Eihän se olekaan, mutta lähes kokemattomana ompelijana tuokin asu tuottaa päänvaivaa. Ja hameeni ei ole tuollainen, mulla ei ole tuollaisia kenkiä, en omista tuollaista villapaitaa. Olen nähnyt kuvia, joissa villapaitaa ei ole, mutta LÄMPIMÄMPI siellä rekassa varmaan olisi, jos villapaita olisi vielä. Kenkiä en edes yritä etsiä, nyt saa talvikengät olla tarpeeksi sopivat. Ne ovat suunnilleen tällaiset (mustat ja matalampi korko).

Krhm, ei enempää enää vuodatusta (ainakaan hetkeen), lupaan sen teille, rakkaat lukijat. Nyt alkakoon uusi, pirteämpi ajanjakso (you wish)! Yritän piristyä kaiken tän stressin keskellä. On pakko.

Otsikosta sananen: äikän kirjasta luettiin juuri pari tekstiä, joiden pohjatekstinä oli käytetty "Oliko ennen kaikki paremmin?" -nimistä uutisdiagrammisysteemiä. Siitä taas tuli mieleen Neljän Ruusun Valuva taivas -kipale mieleen.



//Edit: I've got so many foreign readers for this particular post, so now I'd like to ask you: what's the reason for you to read this Finnish blog post? :) That's not like I don't want you to read, I just wonder and it'll be amazing if some of you answer me, I'm interested!

RÄYHRAGERÄYH

2012! Vuoden ensimmäinen blogiteksti!

Ja heti alkaa kunnon ragetuksella. Oli aivan pakko ottaa kantaa Iltalehden artikkeliin ja keskustelufoorumin valitukseen (itsepähän annoin itseni provoisoitua moisesta, mutta...).

"Täällä menee mielipiteet suunnilleen 70-30 loukkaamisen tai pilkkaamisen suhteen, ja se 70% enemmistö on sitä mieltä, että ohjelma on huumorilla tehty, eikä siitä kannattaisi loukkaantua. Siksi ihmettelenkin, miksi Iltalehti kirjoittaa artikkelin, jossa "katsojat tyrmistyivät" ja "moni katsoja tyrmistyi" eli yleistetään useimmat katsojat tähän. Mihin tämä tieto perustuu, kun enemmistö kuitenkin on huumorin kannalla? Pieni nootti siis Iltalehdelle.

Sitten näille, jotka ovat kokeneet tulleensa loukatuksi. Pitäisikö huumori sitten kieltää kokonaan televisiosta, sillä ainahan se jotakuta loukkaa? Sanotte kyllä, että tämä on väärin vammaisia, änkyttäjiä, vanhuksia ym. ohjelmassa olleita kohtaan, mutta ette sitten kerro, mitä siellä tv:ssä pitäisi näyttää tällaisten sijaan? Kuten täällä jo moni on sanonut, että eihän silloin jää juuri huumorille enää aiheita, jos toisten "pilkkaaminen" poistettaisiin. Kakkapissapieruhuumoria? Sehän loukkaa pidätysongelmista kärsiviä. Asioita/esineitä, vaikkapa Ikean tuoleja? Sehän loukkaa työntekijöitä, jotka suunnittelevat ne. Antakaa siis esimerkkejä, mikä on sitten teidän mielestänne huumoria ja mitä Putouksessa pitäisi olla!

En ole koskaan aikaisemmin katsonut jaksoakaan Putousta, vain tämän yhden ainoan, eli tämän kauden avausjakson. Kyllä nauroin, varsinkin se kovin-paljon-loukannut yllätystehtävä, jossa näyttelijät änkyttivät pakkoliikkeen kera, nauratti minua, varmaan eniten koko ohjelmassa! Ja mitä kummaa, miksi se naurattaa minua, jolla on itselläänkin änkyttämisvikaa? Koska EIHÄN OHJELMASSA KUKAAN OLE MINÄ. He ovat näyttelijöitä, ihmiset nauravat heille ja heidän tekemisilleen, eivät juuri sille naapurin pikkutytölle, joka kärsii änkytyksestä. Jos joku vetäisi täsmälleen samanlaisen naamarin päähänsä kuin minun naamani, niin sitten voisin ehkä loukkaantua. Ja miksi loukkaannutte te, joiden ystävä/lapsi/mummo tai mikä tahansa on änkyttävä/vanhus/kehitysvammainen? Kovin moni itse näihin lukeutuva ei ole tänne tullut sanomaan, että olisi loukkaantunut. Älkää siis ottako itseenne, jos satut tuntemaan jonkun, jota olisi SAATETTU loukata ohjelmassa, jos hän ei edes itse loukkaantunut ohjelmasta.

Omasta mielestäni Putous on vielä varsin kevyellä huumorilla tehty ohjelma, jossa ei ollut mitään loukkaavaa. Päinvastoin, sitä ei pidä ottaa vakavasti ja pitää osata nauraa hyvälle huumorille. Jos huumori ei pure, ei ole pakko nauraa, mutta ei siitä nyt pitäisi loukkaantuakaan."

Tämän tekstin kirjoitin Iltalehden keskustelufoorumille, eipä sitä tainnut kukaan noteerata, ja sitten se jäi jo lukuisten uusien viestien alle. Jos nyt joku teistä ihmettelee "ethän sä änkytä", niin periaatteessa totta, en änkytä, mutta puhevikaa on havaittavissa, ja se välillä tulee änkytyksenä. Mun kohdalla se ehkä on enemmänkin ajatuksen katkeilua ja lauseiden muodostamisen vaikeutta. Ainakin jonkin asteista. Mutta tässä aloin miettiä, että jos joku tuntematon esim. koulussa nauraisi "heh, sä kuulostat hassulle, kun puhut noin", niin en loukkaantuisi. Mutta jos ystäväni sanoisi saman, niin loukkaantuisin. Miksi? Ystäväni ovat varmasti huomanneet asian aikaisemminkin, enkä voi sille mitään. Ja jos siitä taas heidän suustaan yhtäkkiä kuulisi, niin kyllä se sattuisi. Mutta tuosta omasta ongelmasta sen enempää.

En vaan tosiaan tajua, millainen väki katsoo SKETSIOHJELMAA, jossa varmasti kaikki pitäisi ottaa HUUMORILLA, jos on näin herkästi loukkaantuva? Okei, eihän sitä voi etukäteen tietää, mikä "pilkka" osuu omaan nilkkaan, mutta ne ovat huumoria, ja niitä näyttelevät näyttelijät. Heille pitäisi vaan nauraa, joko sen takia, että he ovat hauskoja ja osaavat hommansa, tai sen takia, että he eivät tiedä oikeasti, millaista on olla vammautunut/änkyttävä/vanhus, mutta ei missään nimessä pitäisi loukkaantua siitä. Ihmisillä vaan tuntuu olevan vähän pallo hukassa, eivätkä enää osaa ottaa huumorilla ohjelmia, vaan liian kuolemanvakavasti kaiken. Joo ja se myös tästä aiheesta.

--

Niinjoo, koulu alkoi eilen, jee... No, ei se loppujen lopuksi niin pahalta tuntunut, enemmänkin aikainen herätys. Tänään tuntui jopa oudolle "oho, joko se loppui", kun päästiin kotiin. Enemmänkin mua stressaa kaikki kotona tehtävät hommat, ranskan yo-paketti, läksyt, kirjoituksiin lukeminen... Ne jos saisi pois, niin hyvä.

Lauantaina on sitten Vipsun omat sulkapallokisat, Pelipaita.fi-turnaus! Yay. Kausi alkoi eilen, lomalla ei minkään sortin liikuntaa, torstaina jää harkat välistä koulun typerän teatterireissun takia. Ja vaikka pääsisin kuntoryhmäläisten vuorolle pelaamaan, niin hupsista - oma maila on tällä hetkellä jännitettävänä (siihen vaihdetaan uuden jänteet), koska maanantaina harkoissa siitä kuului epävireinen särinä-ääni ja jänteet olivat katkeamispisteessä. Saan oman mailani takaisin vasta kisa-aamuna. Tietenkin jos saisin joltain mailan lainaksi, mutta meneepä taas säädöksi. Joten täytyy vaan toivoa, että 1. kunto riittää kisoissa, 2. sekaneluriparini ei tapa mua huonouteni takia ja 3. mailasta tulee superhyvä, että voitan sen ansiosta kaikki. No chance. No mut, ainakin kolme peliä on tiedossa, 9.00 eka ja 15.30 vika, en sitten tiedä, tuleeko muita.


Njoo, tässä tältä erää. Anteeksi pelkkä valittavaisuuteni. :'D


RAGEQUIT.