maanantai 2. heinäkuuta 2018

Pakko matkustaa on jonnekin

Aurinkoista kesäpäivää kaikille (vaikkakin täällä se näyttää tällä hetkellä aika harmaalta..)!

Kesäkuu mennä hurahti, ja heinäkuu näyttää vähintään yhtä kiireiseltä kuin kesäkuukin. Palataan ensin kuitenkin kesäkuun tunnelmiin.

Norjan-matka! Ah, ne maisemat. Matkaa Oslosta oli junalla n. 40 minuuttia, josta oli vielä lyhyt automatka. Oltiin siis kummitytön hoitoapuna, mutta jäi meille hieman omaakin aikaa, jonka käytimme ympäriinsä kävelyyn – luonnossa, merenrannalla. Lämmintäkin oli, joka päivä n. +25 astetta! Elo oli kuin olisi etelänmatkalla.
Joutsenen pesä oli suojattu polun vierestä aidoilla, ettei niitä häiritä.
Lapsenhoidosta en edelleenkään tiedä juuri mitään muuta kuin sen, että me ollaan se kiva täti ja kiva eno, jotka meni täysin lapsen pillin mukaan... :D Vältin viimeiseen asti mitään kieltämistä, ettei tyttö hermostu ja että joutuisin miettimään, miten ihmeessä saan hänet rauhoittumaan. Tuloksena: monta tuntia leikkimistä poneilla, piirrettyjen katsomista ja kylmän (jo aiemmin paistetun) jauhelihan syömistä (ei halunnut lämmitettynä). Ja siis vain minä leikin, Mikkoa ei kelpuutettu. Mutta me (minä) selvittiin!

Sitten siitä seuraavana viikonloppuna oli Jukola Hollolassa, kerrankin lähellä! Ilmakin oli suotuisa, aurinko paistoi koko ajan. Vähän liiankin kanssa, sillä metsässä juostessa oli todella kuuma ja kuumuudesta/nestehukasta kärsi moni. Lisäksi kisakeskus ja lähtöalue oli pelkkää erittäin pölyävää tietä, joten tuli hengitettyä kilo pölyä. Oma osuuteni oli 5,2 km. Mulla on selkeesti aina ongelmia ekan rastin kanssa, sillä tälläkin kertaa pummasin sitä, mutta siitä eteenpäin suunnistus ja juoksu sujui hienosti! Jaksoin – yllättävää kyllä – juosta lähes koko ajan, louhikkoa ja jyrkimpiä mäkiä lukuun ottamatta. Varsinkin viimeiseltä rastilta maaliin juoksemista olen ylpeä, juoksin niin kovaa kuin kintuista lähti. Aikani oli 1 tunti 33 sekuntia, ja nostin joukkueemme sijoitusta yli 100 sijaa! Olin erittäin ylpeä itsestäni, sillä tämänkertainen suoritukseni oli paljon parempi kuin viime vuosina. :)
Jukolan uusintalähtö!
Seuraava viikko vietettiinkin mökillä, sillä Mikolla alkoi kesäloma (pitkästä aikaa moneen vuoteen)! Ja totta kai kelit huonontui saman tien, ja oli paljon viileämpää ja sateisempaa. Mutta oli onneksi hyviäkin päiviä ja hetkiä. Myös Sani pääsi mökille mukaan. Sillä tosin kävi pieni onnettomuus heti toisena päivänä mökin rappusissa, ja sen jalkaan sattui niin, että ei varannut painoa ollenkaan sille jalalle. Yritettiin metsästää eläinlääkäreitä, mutta kaikki olivat niin kiireisiä, ettei päästy minnekään. Yksi sentään kirjoitti reseptin, jolla haettiin lähimmästä apteekista (20 km suuntaansa..) kipulääkettä. Se ja lepo vissiin auttoivat, sillä jo seuraavana päivänä Sani oli paljon parempi ja se vain vähän enää ontui. Torstaina kivusta ja ontumisesta ei ollut enää jälkeäkään. :)
Sani ei osaa istua. :'D Silmä vähän turvoksissa, kun hyttyset pistivät. :(
Juhannuskin koitti ja Mikon sisko ja tämän poikaystävä tulivat meidän seuraksi juhannusta viettämään. Juhannusaattohan oli perinteinen sadepäivä ja tuuli aivan pirusti, eikä ulkona olemisesta tullut mitään. Juhannuspäivä puolestaan oli ihan kivakin, vähän aurinkoa ja perinteinen kokkokin sytytettiin vastarannalla. Lautapelejäkin tuli pelattua, kun sain juuri ennen mökille lähtöä paketin, jossa oli tilaamani viisi lautapeliä. :)


No, sitten koitti mökkiviikon vika (tai alun perin tokavika) päivä. Tehtiin ruokaa ja minä huolehdin ananaspurkista. Sellainen perus, klipsu ja kaikkee. No, kansi vähän jumahti puoleen väliin ja minä sitten päätin väkivalloin yrittää aukaista sen. Sehän lähti sitten yllättäen ja viilsi oikean käden etusormen ylimmän nivelen kohdalta! Haava oli syvä ja vuosi verta oikein kunnolla. Pakattiin sormi ja syötiin. Päätettiin sen jälkeen lähteä näyttämään haavaa terkkarissa, koska se oli hankalassa paikassa.
No, se reissuhan kesti yhteensä neljä tuntia. Pääsin tunnin odottelun jälkeen sairaanhoitajalle, joka avasi paketin ja puhdisti sen kunnolla ja laittoi jonkinlaisen märän sidetaitoksen siihen. Odoteltiin sitten kaksi tuntia lääkärille pääsyä. Sitten pääsin toimenpidehuoneeseen, jossa pääsin makuulle, hoitaja otti siteet pois ja lätkäsi lapun siihen päälle. Odottelin siinä 40 minuuttia (jäätävän kusihädän kanssa), kunnes lääkäri tuli.
Minä ja mun alhainen kipukynnys ei tykätty puudutusneuloista, joita pistettiin kaksi, molemmat sormen juureen (toinen pistettiin niin sivuun, että tuli toiselta puolelta läpi...). Kaiken lisäksi se toinen puudutuspiikki ei oikein vaikuttanut, joten puolet sormesta oli puutunut, puolet ei. Lääkäri yritti alkuun tikkejä, mutta koska mulla oli ollut se märkä taitos siinä, iho oli pehmentynyt eikä tikit pysynyt. En kuitenkaan ole varma, jättikö hän yhtä tikkiä, toisen hän poisti. Sitten tuli sairaanhoitaja laittaa siihen sitten vielä liimaa ja haavateipit. Sitten se paketoi sormen ja päästiin vihdoin lähtee.
Mentiinkin sitten mökille, pakattiin, otettiin koira matkaan ja lähdettiin, koska oltaisiin lähdetty joka tapauksessa seuraavana aamuna ja mökillä ei pystynyt käymään enää edes pesulla (koska järvivesi ja haava ei ole hyvä yhdistelmä).
Nyt onkin mennyt jo viikko, ja liima ehkä pikkuhiljaa irtoilee. Haava on parantunut ehkä ihan hyvin. Vaikea sanoa, kun liiman seassa on kuivunutta verta eikä haavaa näy kunnolla. Mutta ei se ole enää ainakaan kipeä. :D

Mulla olikin tuossa työhaastattelu heti mökiltä paluun jälkeen! Olin todella yllättynyt, että ylipäätään pääsin haastatteluun, koska hain yhteensä noin 20 paikkaan, eikä mistään muualta tullut kutsua. Loppujen lopuksi haastatteluun oli kutsuttu kaksi, ja se toinen valittiin... Hän valmistuu elokuussa, kun taas minä vasta joskus lokakuussa. Se on todennäköisesti yksi syy, miksei mua valittu. Harmittaa, mutta toisaalta nyt on käyty hakemassa kokemusta haastattelustakin.

Viime viikonloppu kului Tahkolla kaverin seurana. Hänen miehensä kävi maastopyöräilemässä 60 kilsaa MTB-tapahtumassa. Kaverini kuusikuinen lapsi tosin vahvisti ajatusta siitä, etten ole lapsia hankkimassa, ainakaan hetkeen... :D

Sitten se heinäkuu! Jokainen viikonloppu on varattu, lähinnä kavereiden synttäreitä. Viikot on tyhjää, mutta gradun teko täyttää arjen kivasti. Ja samoin toivottavasti treenaaminen, sillä tämä sormi-insidentti pisti treenin jäähylle täksi viikoksi. Ja mökillä ei ollut parhaat mahdollisuudet treenata, niin nyt on jo kaksi viikkoa löysäilty ihan tarpeeksi. Täytyy taas aloittaa kunnolla. :E

Huh, kesäkuu sisälsi verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta myös kivoja matkoja. Toivotaan, että heinäkuussa olisi vähemmän ainakin verta! :D

(Otsikko on Virve Rostin Menolippu-biisistä.)