sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pieniä, tärkeitä asioita

Tämän hetken pääasiat elämässäni:


// Poistin pienen pätkän erinäisistä syistä.


Japanin kieli ja sen opiskelu
I'm so into this now! En ole pitkään aikaan tehnyt mitään Japaniin liittyvää, mutta kun tämä japanin kurssi alkoi, innostus kasvoi heti huimasti. Olin opiskellut joskus aikoja sitten kanat, mutta nyt innostuin opettelemaan ne uudestaan. En vain jotenkaan malta odottaa seuraavaa tuntia, olen pläräillyt oppikirjaa ihan hulluna ja kirjoittelen niitä muutamia harvoja lauseita, joita osaan, japaniksi. Kielihullu, ne?


Sulkapallo
Sulkapallo ei välttämättä ole se asia, mikä huvittaa ja kiinnostaa tällä hetkellä, mutta se täyttää arkipäiviäni niin mukavasti, että jaksan koulussakin. Ja mikä tärkeintä, saan treeniä, jota todellakin tarvitsen, kesämakkaroista päätellen. Jos saisi ne pienennettyä edes nakeiksi. Ja onhan mulla treeneissä mukavaa seuraa, jota ei muuten näkisi niin paljon.


Ylioppilaskirjoitukset !
Ja sitten se kamalin asia, mikä oikeasti hirvittää. YO-kirjoitukset. Apuva. Englannin yo-kuuntelu on jo ylihuomenna (onnekseni en kirjoita ruotsia nyt syksyllä, sen kuuntelu olisi jo huomenna!). Enkun kirjalliset onkin sitten 21. päivä ja lyhyen matikan 28. päivä. Mihinkään en ole edes lukenut. Okei, matikkaa ei tarvitse, koska nyt on kolme kurssia sitä, joten luulen saavani tarpeeksi harjoitusta. Mutta enkku, tuntuu, etten osaa sitä ja en ole edes jaksanut lukea, vaikka pitäisi! Tämä tulee kostautumaan. (Ja miksi sitten kirjoitan blogia, jos kannattaisi olla lukemassa? Somebody, shoot me.)

Boring life, isn't it ?

2 kommenttia:

  1. Ihana blogi tämä! Asiaa on ja en usko että jami suuttuu :)) Tsemppiä sulle rakas ystäväni :))

    VastaaPoista