On tulevaisuus meille auki

Laiskuus iskenyt, eikä aikakaan ole oikein riittänyt. Nyt herätys pahvi, blogi auki ja kirjoittamaan!
"..okei."

Too much has happened lately. Alkukuussa riitti päänselvittelyä aiheen-joka-jääkön-nimeämättä kanssa. Liikaa sydänsuruja niihin aikoihin. Muut kiireellisyydet onkin liittynyt siihen kauan kammottuun TULEVAISUUTEEN. On ollut koulua, kirjoituksia, jatkokoulutusvalintoja ja -pohdintoja, työn etsimistä ja muuta mukavaa.

Tällä hetkellä on vaan aivan liikaa tekemistä, liian isoja juttuja kerralla. Pitäisi jaksaa lukea, pitäisi jaksaa miettiä jatkokoulutuspaikka (sellainen, joka kiinnostaisi vielä lisäksi), pitäisi repäistä jostain kesätöitä. Ihan helppoahan tämä abin elämä on, eikös? Jos vain nyt selviäisi asioista yksi kerrallaan, niin hyvä on (piru vie, ne kaikki vain ovat päällekäin).

No mutta, penkkarit oli ja meni! Puku valmistui mahtavasti edellispäivänä keskiyöllä, jätinpä senkin taas viime tippaan. Puvusta mahdollisesti myöhemmin kuvia, jos jokin on niistä kelvollinen! Abigaalalla alkoi päivä, se nyt oli aika peruskauraa. Lukuun ottamatta äikänmaikkamme "hahmosketsiosuutta", se oli aivan parhautta! :D Muutaman opettajan piti siis keksiä itselleen hahmo hieman Putouksen tyylisesti, ja äikänmaikka (mies) sitten oli tämmöinen tätihahmo saarnaamassa meille, kuinka emme osaa panna. Me vain pistämme ja laitamme. Voi jessus, siitä syntyi hyvää läppää..! "Lukiossamme opiskelijat panevat minua halvalla. Suurin pelkoni on, että esimies panee. Nimittäin VIRALTA!"
Joo, etiäpäin sitten.. :D Penkkariajelu sujui oikein hyvin, sukkavarustus ei vain oikein ollut kunnossa, ja varpaat meinasivat paleltua. Mutta tajuttoman hauskaa oli, meillä oli paras rekka! ;)

Ja eihän mun elämä ole nyt aivan täyttä stressiä ollut. Penkkarien jatkobileet kaverien kanssa oli myös aivan parhautta ja muutenkin, yksinäisyys ei ole päässyt niskan päälle enää niin pahasti. Ensi viikonloppuna jotain synttäriaiheista tekemistä, koska ystävät on ihania ja haluavat jotain. ♥ Ja sitä ennen vielä leffaankin, katsomaan Hulluna Saraan. Odotukset ovat aika korkealla, koska Emilie de Ravin (Lostin Claire) on siinä. Ja en pidä suomalaiselokuvista yleensä, se on karu fakta. Siksi.

Sulkkiskisatkin lähestyvät, 10.3. olisi tarkoitus mennä Espoon maankamaralle hikoilemaan. Naistenneluriin ja sekaneluriin on osallistuttu, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kunhan vaan tämä kaksi viikkoa kestänyt kurkkukipu/yskä lähtisi ennen sitä, niin olen tyytyväinen.

AIVAN PAKKO nyt hieman urputtaa Suomen Euroviisu-edustajasta. Okei, ei mua sinänsä häiritse, että se on ruotsiksi  (vaikka se ärsyttääkin, koska suomi on suurimman osan äidinkieli, ja todella suuri osa on sitten pihalla, mistä siinä ees lauletaan). Mutta se biisi on kamala. Se on tylsä. En vain pidä siitä. Suomi voitti Lordin Hard Rock Hallelujah'lla vuonna 2006. Ei se edes laulanut puhtaasti ja vireessä livenä, mutta voitti silti. Miksi? Koska lavashow, muu musiikillinen tykittäminen ja se tunnelma. Se puuttuu täysin tuosta tämänvuotisesta. Ja oikeastaan vähän kaikista Suomen edustajien esityksistä. (Ja kyllä se ruotsikin vähän haittaa, kielenä se on tyhmän kuulosta.)

Ja tähän tältä erää tämä soppa, kellokin on jo noin mukavasti. Kiitos ja kumarrus.

Killing loneliness

Yksinäisyys.
Yksinäinen.
Yksin.
Makustelen hetken noita sanoja. Kyllä, kolahtavat ja kovaa.

Lupasin viime tekstissä, etten angstaisi/valittaisi enää yhtään, tiedän. Siksi taidan kertoakin teille tarinan pehmonallesta. Se ei kyllä ole mikään iloinen tarina.
Nalle oli onnellinen. Lapset leikkivät sillä ja pitivät huolta siitä. Kuitenkin leikit harventuivat ja lopulta ne loppuivat kokonaan. Nalle oli surullinen ystäviensä, näiden lasten, menettämisestä. Lapset olivat kasvaneet, menneet eteenpäin, aikuistuneet. Nalle oli jäänyt vanhoihin hyviin aikoihin, eikä ollut paluuta enää niihin aikoihin. Se oli jäänyt yksin pölyttymään, kunnes joku löytäisi sen jälleen. Ja ehkä hylkäisi taas.

Voitte miettiä tarinan merkitystä, en ala sitä analysoimaan sen tarkemmin. Sen sijaan voin ilolla teille ilmoittaa, että pukuoperaatio Hermione on edistynyt! Tämänhetkinen tilanne näyttää tältä:
- oksasta vuoltu taikasauva, joka pitäisi vielä maalata
- isän vanhan kravatti, joka pitäisi myös maalata
- valmis tupamerkki kaapuun
- äidin puoliksi tekemä Rohkelikko-kaulahuivi
- ostetut kankaat, joista mustaa on leikelty sen verran, että etu- ja takapuoli ovat nuppineuloilla kiinni (hihat kuitenkin liian lyhyet, toinen hihanpidennys leikattuna)
Vielä puuttuu sukkahousut, mutta se on aika piece of cake. Kyllä se vielä tästä valmistuu, I hope! :)

Krhm, yo-kirjoituksiin lukeminen on ollut vaihtelevaa. Aloitin maanantaina tekemäni lukusuunnitelman mukaisesti. Seuraavana päivänä en tehnytkään mitään. Kolmantena tein kaiken plus hieman extraa. Neljäntenä en mitään. Tänään (tai no, eilen, perjantaina kuitenkin) tein puoliksi. Huomiseksi olen merkinnyt vapaapäivän, mutta laiskuuteni takia uhraan sen lukemiselle, ollakseni ahkera opiskelija. :))

Hihhei, presidentinvaalit lähestyy (toinen kierros), kai kaikki kynnelle kykenevät menevät äänestämään? ;) Rehellisesti sanottuna mulla ei ole hajuakaan, kumpaa äänestäisin. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Täytyy kai hieman laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja puntaroida omissa vaakakupeissaan. Mutta sinänsä en kanna stressiä, enpähän tule pettymään, jos äänestämäni ei pääsekään presidentiksi.

Jotta saisin pakkaa hieman vielä enemmän sekoitettua, heitetäänpä treenitkin tähän joukkoon! Innostaa, ei innosta, innostaa, ei innosta. Suurimmaksi osaksi innostaa, mutta se heittely tapahtuukin sitten harkkojen aikana. Ennen ja jälkeen treenien odotan niitä. Kun ne sitten ovat, innostus laskee kuin lehmänhäntä loppua kohden. Syitä on monia, kuten suurimpana tekijänä oma huonous. YRITÄN parhaani aina, ANNAN kaikkeni. Sitten kun ei siitä huolimattakaan onnistu, alkaa ketuttaa ja haluaisi lähteä vain kiitää hallista. Mutta motivaattorina toimii nyt tulossa olevat kisat, joihin meinaan mennä kokeilemaan jälleen sekaneluria ja ehkä kaksaria, haven't decided yet. No mutta, suunta olkoon ylöspäin, harjoitus tekee mestarin ja silleens!

Tämä merkintä saattaa vaikuttaa teennäiseltä, jos juuttui ensimmäiseen kappaleeseen ja sen tunnelmaan. Kyllä, se on vallitseva olotilani. Mutta mun on pakko saada muuta ajateltavaa. Seinät kaatuvat kohta päälle, jos tämä sama tahti jatkuu. On pakko etsiä joitain pieniä valonpilkahduksia synkältä ulapalta, jotta joskus näen majakan ja sataman.

Otsikko HIM:in saman nimisestä biisistä.