sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pieniä, tärkeitä asioita

Tämän hetken pääasiat elämässäni:


// Poistin pienen pätkän erinäisistä syistä.


Japanin kieli ja sen opiskelu
I'm so into this now! En ole pitkään aikaan tehnyt mitään Japaniin liittyvää, mutta kun tämä japanin kurssi alkoi, innostus kasvoi heti huimasti. Olin opiskellut joskus aikoja sitten kanat, mutta nyt innostuin opettelemaan ne uudestaan. En vain jotenkaan malta odottaa seuraavaa tuntia, olen pläräillyt oppikirjaa ihan hulluna ja kirjoittelen niitä muutamia harvoja lauseita, joita osaan, japaniksi. Kielihullu, ne?


Sulkapallo
Sulkapallo ei välttämättä ole se asia, mikä huvittaa ja kiinnostaa tällä hetkellä, mutta se täyttää arkipäiviäni niin mukavasti, että jaksan koulussakin. Ja mikä tärkeintä, saan treeniä, jota todellakin tarvitsen, kesämakkaroista päätellen. Jos saisi ne pienennettyä edes nakeiksi. Ja onhan mulla treeneissä mukavaa seuraa, jota ei muuten näkisi niin paljon.


Ylioppilaskirjoitukset !
Ja sitten se kamalin asia, mikä oikeasti hirvittää. YO-kirjoitukset. Apuva. Englannin yo-kuuntelu on jo ylihuomenna (onnekseni en kirjoita ruotsia nyt syksyllä, sen kuuntelu olisi jo huomenna!). Enkun kirjalliset onkin sitten 21. päivä ja lyhyen matikan 28. päivä. Mihinkään en ole edes lukenut. Okei, matikkaa ei tarvitse, koska nyt on kolme kurssia sitä, joten luulen saavani tarpeeksi harjoitusta. Mutta enkku, tuntuu, etten osaa sitä ja en ole edes jaksanut lukea, vaikka pitäisi! Tämä tulee kostautumaan. (Ja miksi sitten kirjoitan blogia, jos kannattaisi olla lukemassa? Somebody, shoot me.)

Boring life, isn't it ?

tiistai 6. syyskuuta 2011

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Elämä hymyilee! Vai hymyileekö? Se hymy on kyllä sitten pahasti peitossa, en taida sitä nähdä. Tuntuu vain nyt, että turhan paljonkin elämä potkii päähän. Miksikö? Lupasin itselleni, etten tästä blogista mitään suruvalittelublogia tee, enkä tänne rupea koko elämääni vuodattamaan. Mutta sanottakoon, että paremminkin on mennyt ja nyt on vain sellainen olo, ettei mikään huvita ja on jatkuva paha olo. Sitä se luottamuksen puute aiheuttaa, kun ei voi luottaa täysin enää mihinkään.

Mutta onhan mun elämässä toki muutakin kuin vain iänikuista surkeutta. Alkoi sulkapallotreenit eilen! Ja ai piru, kun on lihakset kipeänä. :D
1. Lattia oli jotenkin uutuuttaan liukas, ja jouduin tasapainotella epäsulkapallomaiseen tyyliin, mikä ei tehnyt hyvää nilkalle, joka nyt kipeänä.
2. Koko kesänä ei MITÄÄN liikuntaa (koiran ulkoilutusta, peruskävely-/pyöräilymatkoja ja frisbeegolfia lukuunottamatta). Käsi ei varsinkaan tottunut tuohon sulkapallon mätkimiseen, joten nyt on käsi aika tajuttoman jumissa.
3. Jalat kipeänä siitä nopeasta liikkeestä kentälle ja alasmenoista.
4. Mutta ai että on hyvä olo, että on taas päässyt liikkumaan! :) Ehkä tulisi hieman takasin niitä lihaksia, jotka tuntui surkastuneen kesän aikana ja tietäisi, että painosta edes osa olisi lihasta eikä kaikki vain kesän aikana syömien herkkujen jälkeistä rasvaa... XD

Ja tänään oli ensimmäinen japani-tunti! On se kyllä jännä kieli, mutta ääntämissääntöjä suomeen verrattuna on kuitenkin hyvin vähän. Kirjoitusmerkkejä sitten hieman enemmänkin opeteltavana, 2 x 46 jos opettelee kanat (hiragana & katakana) plus sellainen pari tuhatta kanjia, joita tarvitsee esim. sanomalehden lukemiseen. No okei, tietenkin sitä PÄRJÄÄ vähemmälläkin määrällä, kunhan nyt ensin oppisi vaikka puhumaan sitä jaappania, kirjoitus sitten myöhemmin. :)
Tuntui vain vähän eksoottiselta, kun olin maksanut kurssimaksun 36€, ja oppaassa luki ainoastaan "oppikirjana Michi - tie japanin kieleen". Luulin, että se vaikka sisältyisi kurssin hintaan, mutta tänään kävikin ilmi, että itse se on hommattava. Ja mitä, maksaa melkein saman verran kuin itse kurssi, 35€. Tietenkin sama kirja on myös jatkokurssilla, joten periaatteessa se on kestävämpi hyöty. Ja japanin alkeiskirjan omistamisesta ei varmaan haittaa ole, jos japania haluaa oppia. Heti jos on pidempi tauko, meinaa merkit unohtua (todettu on, kerran opettelin kanat ulkoa). Joten täytyy se tässä hankkia, toinen vaihtoehto on, että lainaa kirjastosta. Mutta onhan se vähän eri asia kuitenkin.

Miten mua jotenkin kiinnostaa, miten Miss Suomi pärjää nyt niissä Miss Universum -kisoissa? :D Yleensä oon vain sanonut piupaut kaikille missihömpötyksille, kun ne on niin turhia kisoja. Mutta tämä Suomen tuorein missi Pia Pakarinen on jotenkin vaan inhimillisen oloinen (voi johtua Neljän tähden illallinen -ohjelmasta, koska hän oli siinä). Pidetään peukkuja, että pärjää siellä maailmalla. :) Tällainen pieni yleiskatsaus vaan, mikä mua kiinnostaa mediassa, vaikka nyt olikin hieman turha.. XD

Heh, elän taas jossain pilvilinnassa, tosiaan taisi olla hyvä nimi blogille.. :) Koko ajan on vaan sellainen toive, että elämä helpottuisi. Kaikki yo-kirjoitukset olisi jo ohitse, ja elämäntilanne rauhoittuisi ja alkaisi mennä paremmin. Aina sitä saa haaveilla.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Uusi maailma

Blogi perustettu.
Aloitetaanpa aivan perusfaktoista, haastattelu alkakoon~

Miksi perustit blogin?
En osaa perustella täysin, mutta koneella olemisen joutilaisuus on alkanut kyllästyttää. Keksin sitten aloittaa blogin kirjoittamisen, jotta saisin tuhlattua paremmin aikaa ja vuodattaa mieltä painavia asioita. Juu.

Mitä aiot jatkossa tänne kirjoittaa?
Kuinka maailmaan tulisi rauha... ;) Realistisesti ajatellen luulen, että tämä blogi täyttyy erinäisillä höpinöillä omasta elämästäni (itsekeskeinen kun olen). Ehkäpä päiväkirja-, arvostelu- ja mielipideblogisekoitus. Hieman oman elämän suuremmista käänteistä, mutta myös yleisistä kiinnostuksen kohteistani, kuten piirtämisestä, musiikista ja jotain urheilua ehkä. Omia töherryksiäni voisin laittaa tänne tai ainakin jotain pientä, mitä kynästä on irronnut. Musiikista ehkä jotain arvosteluita, joku kipale tai bändi voipi joutua syynäilyyn. Urheilusta saatan löpistä, kun puhun päivän urheilusuorituksista (eli hyvin vähäistä :D). Ja jos uutisoidaan jostain merkittävästä tai alkaa vaikka jokin ohjelma, voinpa sitäkin kommentoida.

Onko sinulla tavoitteita blogin perustamisen suhteen?
(Keksinpä itselleni tyhmiä kysymyksiä.) Ainahan se olisi kiva, että joku eksyisi silloin tällöin vaikka lukemaankin tätä, etten aina höpise yksinäni. Mutta toimii tämä varmaan hermoterapianakin. Tai jotain. Älä multa kysy, mähän vaan perustin tän!

Aiotko olla aktiivinen?
Tuota noin, niin aktiivinen kuin pystyn. Silloin, kun on elämä tylsää, ei välttämättä hirveästi irtoa tarinaa, mutta kyllä sitä voisi yrittää kirjoitella vähintään kerran kaksi viikossa. Saa nähdä, tuleeko pitämään. XD

Kiitoksia haastattelusta, otamme yhteyttä myöhemmin.
Ja kommenttia saa toki aina pistää tai jotain! :)