Vahvistu, kasva ja nouse

Päätin, että rakastan yhtä miestä koko elämäni. Päätin, että selviän erosta. Päätin unohtaa kaiken hetkeksi. Päätin jatkaa eteenpäin. Päätin, etten aio enää koskaan kärsiä. Päätin, että pääsen yli. Mutta niin tilanteet vain muuttuvat, osa päätöksistä menettää merkityksensä tai vaihtuu toiseksi.

Olenko vahva ihminen? Näytänkö siltä? Mitä muut ajattelevat? Pitääkö vetää ylleen naamio ja näytellä, että kaikki on hyvin? Pieniä, yksinkertaisia kysymyksiä, jotka täyttävät ajatukseni ja joihin en tiedä vastauksia. En tiedä, olenko koskaan ollut vahva vai olenko aina ollut vahva, mutta nyt se vahvuus on vain heikentynyt. Mutta tärkeämpää minulle on, miltä se kaikki näyttää ulospäin. En halua murtua ihmisten silmissä, mutta en myöskään halua teeskennellä. Kaikki ymmärtävät kaiken, tai sitten kukaan ei ymmärrä mitään. Tunnen olevani rikki, mutta samaan aikaan tarpeeksi ehjä, että voin elää ilman huolta tulevaisuudesta. Jos vain asiat selkiytyisivät sormia napsauttamalla, niin olisin onnellinen. Oikeasti.

Tunnen selviytyneeni. Olen päässyt pahimman kynnyksen yli, päässyt viimein portaikon päähän tasanteelle. Edessä on nyt pitkä käytävä, joka on kuljettava rauhassa, tasaisesti. Sitä kaipaan juuri nyt elämältä, ei mitään kiirettä. Aion antaa itselleni aikaa eron suhteen, enkä yritäkään tunkea kaikkia ajatuksia syrjään, vaan haluan prosessoida asioita mielessäni, jotta pääsen eteenpäin. Ja tämä kaikki alkaa kuulostaa jo toistolta, levy jäänyt pyörimään? NON-REPLAY.
Ugh, onpa synkkää. Ei kai mun elämä nyt oikeasti ole noin pskaa. Yritän saada arkielämän pienistä hetkistä elämääni jotain iloa. Ystävien tapaamista, leffojen katsomista, koulunkäyntiä ja piirtämistä. Ja mikä parasta, koeviikko on ohi! Kaikki kokeet sujuivat, mitään katastrofaalista lukemattomuutta ei ollut. Tietenkin olisin voinut lukea paljon enemmän, ja niin oli tarkoituskin, mutta en jaksa nyt stressata juurikaan koulunkäynnistä. Äikän kokeet menivät ihan jees, kunhan nyt kasin saisi, mieluummin ysin. Ruotsin koe meni jees, jotkut pienet asiat harmittaa (kuten kuuntelu). Ranska sujui, eikä mitään hirveää senkään suhteen ole voinut mennä pieleen (paitsi kuuntelu). Ja nyt viikonlopun saan nauttia rauhassa ILMAN koulua, kokeita, läksyjä ja huolta mistään kouluasioista! Tällaista voisi olla suuremman osan ajasta.

Miten odotankaan silti ensi jakson alkamista! Alkaa kuvistunnit, olen vaan niin kaivannut piirtämistä! Tietenkin sitä voi tehdä kotonakin, mutta koulussa se on rentouttavaa, vie ajatukset siitä puurtavasta pänttäämisestä ja saa tehdä sitä, mistä eniten pitää. Olenhan mä piirrellyt kotona, suunnitelmana oli piirtää jopa kalenteri ensi vuodelle, mutta olen ollut hieman laiska. :'D Ja nyt on jotenkin iskenyt joulunodotuskin, haluan päästä suunnittelemaan pikkujouluja ja ostamaan lahjoja (vaikka olenkin toivottaman huono keksimään niitä) ja väkertämään joulukortteja. Elämässä vain pitää olla jotain, mitä odottaa! :)

Öyh, on kyllä todella laajakirjoinen merkintä taas, pahoitteluni. Ajatusten sekava virta, 5 tunnin yöunet ja kellon aika (kaksi yöllä) ei ole paras mahdollinen ajoitus kirjoittamiselle, mutta nyt ainakin sain niitä sekavia asioita purettua osiin ja kokoan päässäni pieniä unimaailman linnoja, joista tämän elämän haaveet koostuu. Niihin aion turvautua, haaveisiin. Ne vievät läpi tämän hankalimman ajan. Joskus, joskus ne vielä alkavat rakentua oikean maailman linnoiksi, pääsevät pois unimaailmasta ja ajatuksista.

Jokaisella mitta on täynnä

OLEN PÄÄTTÄNYT ASIOITA.

Olen päättänyt heittää KAIKKI tunteet ja miehet roskakoriin. Jos niiden ajattelu aiheuttaa ainoastaan mielipahaa ja surua ja kaipuuta, niin en tahdo sitä. Ja jos miehien käytös on vain pelkkää satuttamista, niin pysyköönkin poissa. Haluan olla ajattelematta ketään, haluan vain elää hetken vain itseäni ja ystäviäni varten. En tahdo aina painia omien ajatusteni kanssa. Pelkästään normaalia elämää. Kouluun voisin vaikka panostaa tosissani. Huomasin kahden päivän netittömyyden aikana, että miten vähän oikeastaan koulu vaatiikaan, miten helposti sain asioita hoidettua. Täytyy pitää koeviikolla useampia netittömiä päiviä, jos innostuisi lukemaan.

Sitä sitten odottaisikin kaksi tekstitaidon vastausta ja kaksi esseististä tekstiä kirjoitettavana. Alkoi taas kiinnostaa vähemmän tuo kouluunpanostus. Mutta ehkä en nyt luista. Tämän viikonlopun jälkeen. ;) Serkkuni tulee armeijasta huomenna, näen häntä ja sitten menenkin harjoittelemaan sulkkiskisoja varten. Mutta ehkä sunnuntaina, ehkä sunnuntaina. We will see.

JA MIKÄ IHANINTA (kauheinta fanille), HUOMASIN PARI PÄIVÄÄ SITTEN, ETTÄ EVANESCENCEN UUSIN ALBUMI ON JO ILMESTYNYT JA OSTETTAVISSA! (Kauheinta fanille = miten huonon omantunnon sainkaan huomatessani asiasta vasta parin viikon jälkeen, katastrofi!) Nyt olisikin sitten jo joululle pari lahjatoivetta: Evanescencen ja D'espairsRayn uusimmat levyt (Despan levyn hankkiminen on venynyt jo ihan liikaa). CAN'T WAIT! ♥

Ja iltani ratoksi ja teidän, rakkaat lukijat, iloksenne/kauhuksenne, päätin kaivaa piirtopöydän esiin ja töhertää pienen kuvan:

Tältä taidan näyttää suurimman osan ajasta. Mutta kun mikään ei kiinnosta, kaikki ärsyttää ja puran sen kaikkiin. Olen reilu. Mutta koittakaa kestää.
Hmm, voisin alkaa piirtää enemmän tänne, joskin paremmalla aiheella. Piirtopöytää olikin yllättävän kivaa käyttää pitkästä aikaa. Ja jos jaksaisi päivitellä blogiakin useammin!

Pahoittelen hieman tämän tekstin sekalaisuutta, koko merkinnässä ei ole oikeastaan päätä eikä häntää. Mutta it just felt like it. Oli pakko kirjoittaa. Pakko purkaa vähän jotain jotenkin.

Otsikko on PMMP:n Viimeinen valitusvirsi -nimisestä kappaleesta.