torstai 13. kesäkuuta 2013

Rikas, rakas, köyhä, varas?

(Tylsää, mulla ei ole koskaan mitään kivoja kuvia, joita lisätä.)

Tuntuu, että kirjoitin ihan juuri äsken tänne, mutta sitten katsoo päivämäärää: 29. toukokuuta? Olen siis liian tottunut kirjoittamaan harvoin. :D

Pääsykokeet ovat siis OHI! Optometriasta ei koskaan tullut kutsua, mutta mediatekniikan kokeessa kävin, luulen pääseväni siitä läpi. Sen jälkeen on ehkä ollut turhan löysää ja herkuttelua, eikä edellisessä tekstissä mainittu "armoton treenaaminen" ole oikein päässyt kunnolla käyntiin. Olen kyllä käynyt lenkillä/pyöräillyt ja tehnyt kuntopiiriä, mutta taitaa syömiset voittaa kulutuksen. Ärsyttää sinänsä, koska haluan olla kesän jälkeen hyvässä kunnossa (ja ehkä siinä samassa pudottaa kilon pari), mutta itseänihän tästä voin vain syyttää.
Haluisin saada itseäni niskasta kiinni ja syödä terveellisesti ja urheilla vielä enemmän ja paremmin, mutta se ei vain tunnu onnistuvan tämänhetkisessä elämässä. Liikaa stressiä tuloksista (olen nähnyt viimeiset kolme yötä unta kokeista ja tuloksista) ja omasta kämpästä. Hakemuksia on nyt laitettu HOAS:in lisäksi muuallekin, mutta kuka tietää, kauan siihenkin menee. Ensi kuuhun olisi nyt kuitenkin ainakin odotettava, että Mikon irtisanoutuminen ei aiheuta ongelmia hänen kämppikselleen. Sitten aktiivisempaa etsimistä myös yksityisiltä.

Ollaankin nyt huvitettu itseämme listaamalla asioita, joita tarvitsemme kämpässämme. Ja listasta tuli loppujen lopuksi aika pitkä - tosin siinä on paljon pieniä juttuja ja vähemmän mitään isoa. Suurimmat hankinnat tullee olemaan ruokapöytä ja -tuolit ja sohva. Myös tietokonepöytä pitäisi hankkia, mutta se ei ole suurin prioriteetti, koska tällä hetkellä pöytä löytyy (haluan vaan paremman).

Oon saanut outoja mielihaluja shoppailla netistä, perustaa sarjisblogin ja ostaa kunnon piirustusohjelman koneelle. Jokaiseen liittyy parit ongelmat.
1) Netistä ostaminen on osoittautunut kauhean hankalaksi. Haluan nimenomaan vaatteita. Luen ehkä liikaa muiden kokemuksia eri paikoista, mutta en halua, että sitten saan takkiini. Laskulla tilaaminen on ilmeisesti yksinkertaisinta (koska luottokorttia ei ole), mutta on niitäkin kauhuskenaarioita, joissa on maksettu asian mukaan ne asiat, jotka pidetään ja loput palautettu, mutta silti tullutkin maksuhuomautuksia/-uhkauksia. Siksi haluaisin välttää palauttamisen, mutta en pysty kokeilemaan vaatteita ennen tilausta. Jos joku tietää jonkin erittäin luotettavan ja todella hyvän nettikaupan, saa ilmiantaa minullekin. :)
2) Sarjisblogiongelma esitelty aiemmin.
3) Netistä löytyy ihan välttäviä ilmaisohjelmia, joskaan en löydä niitäkään oikein. Olenkin nyt todennut, ettei mikään ilmainen voi olla tarpeeksi hyvä. Mutta en tunne piirustusohjelmia yhtään, enkä tiedä, millainen ohjelma olisi juuri mulle sopiva. Enkä oikein tiedä, mistä niitä hankitaan ja mistä löytyy hyvän hintaisia (lue: mun kukkaro kestää sen). Research siis jatkuu.

Ja miksi haluan näitä? Koska piirtäminen on äärimmäisen tärkeää mulle, ja en näytä saavan koskaan siitä itselleni ammattia, joten haluan toteuttaa itseäni muutoin. Ja shoppailu nyt lähinnä siksi, että tarvitsen uusia vaatteita, mutta en kestä kaupoissa shoppailua.
Ja kaikki tietää rahanmenoa: huonekalut + muut tarvikkeet, vaatteet, piirustusohjelma... Onneksi saan muutamista satunnaisista työpäivistä edes jonkin verran rahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti