Matka Kreetalle ja takaisin, mutta mitä tapahtuikaan siinä välissä?

Nyt on siis häämatkan vuoro!

Lähtö oli 13. päivä hyvin aikaisin, klo 6.05 lähti lento kohti Kreetaa. Hyvänä puolena oli se, että olimme perillä jo kymmenen jälkeen, joten meille jäi koko päivä aikaa. Eka päivä meni lähinnä rentoutuessa ja tutustuessa hotelliin. Hotellina meillä oli siis Sensimar Kalliston Resort. Ja voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä hotellia ja varsinkin all inclusivea. Ruoka oli hyvää, ja valikoima laaja! Ja pakkohan sitä oli syödä joka aterialla kaksi pääruokalautasta ja yksi jälkkärilautanen. (Miten niin painoa tuli lisää?) Lisäksi suurin osa juomista kuului hintaan: ruokailun kanssa vedet, viinit, oluet ja limut ja allasbaareissa monet drinkit vielä lisäksi. Saimme myös hakea allasbaarista välipalaa, jos nälkä yllätti (ei yllättänyt). Ja lisäksi huoneen minibaari kuului hintaan ja se täytettiin joka päivä vesipullolla, parilla oluella ja limuilla.

Meillä oli mahtava jättiparveke, jossa oli oma jacuzzi!

Toisena päivänä kävimme kiertelemässä alueella hieman enemmän. Olimme siis samalla alueella (Agioi Apostoli) viisi vuotta sitten, joten kävimme verestämässä muistoja. Kiersimme tutuilla rannoilla ja kävimme kurkkaamassa vanhaa hotellia.

Tiistaina meillä oli aikaisempi herätys, ja lähdimme bussilla kohti Elafonisia. Kuvissa se näytti kauniilta ja paikkaa oli kehuttu, kun reissua varasimme. Noh, paikka oli kyllä kaunis, mutta osuimme sinne huonoimpana mahdollisena päivänä: oli neitsyt Marian juhlapäivä ja muutenkin paikallisten suosituin lomaviikko, joten paikka oli aivan täynnä. Emme saaneet mistään aurinkovarjollista tuolia, ja koska reissun kesto oli 4 tuntia kohteessa, niin varjossa oleminen oli aika pakollista. Meillä meni n. 1,5 h pelkkään pyörimiseen, kun mietimme, mitä teemme. Lopulta istuimme jonkin aikaa kahvilassa ja ostimme aurinkovarjon, jonka kanssa istuimme hetken rannalla (oli todella tuulista, joten se oli hieman hankalaa). Ei siis ehkä niin onnistunut reissu, kun ottaa huomioon, että olisimme voineet olla hotellin omalla uimarannalla ilman ruuhkaa. Harmillisesti myös koko päivä tuhlaantui tähän. Mutta hienoja maisemia näimme!

Paluumatkalla pysähdyimme eräässä tavernassa, jossa oli poni!

Minä onnetonhan olin kipeänä koko viikon. Sain flunssan ennen lähtöä perjantaina, ja flunssa jatkui vielä melkein viikon häämatkan jälkeenkin. Sen takia mietimme keskiviikkoaamuna herätessämme klo 5.30 aamupalalle ja bussin pian lähtiessä kohti Samarian rotkoa, lähdemmekö sille retkelle ollenkaan. Viimeiseen minuuttiin asti jahkailimme, mutta päätimme lähteä. Ja olen tyytyväinen, että lähdin!

Samarian rotko on n. 16 km pitkä (josta viimeiset 3 km päällystettyä tietä), mutta aikaa kävelyyn oli runsaasti, joten sai pitää taukoja silloin kuin tuntui ja kauhealla kiireellä ei tarvinnut kävellä.
Kello oli n. kahdeksan, kun saavuimme bussilla rotkon alkuun. Ja mitkä maisemat sieltä aukesikaan!

Eka näkymä, kun kävelimme rotkoon laskeutuville rappusille.

Ja silti olimme todella korkealla.

Ensimmäiset kolme kilometriä oli melko jyrkkää laskeutumista epäilyttäviä rappusia pitkin (paljon irtokiviä).

Suureksi osaksi ei mitään aitoja ollut. Eikä ne kuulemma mitään autakaan.

Kun pääsimme alas, alkoikin pitkä matka maastoa, jossa vuorotellen mentiin ylös ja alas, ylittäen pariin kertaan puron/joen, joka rotkon pohjalla virtaa.

Hassut kivikasat. Jollain on ollut aikaa.

Matka jatkui vaihtelevassa maastossa. Välillä rotko oli melko leveä, mutta loppua kohden alkoi kaventua.

Suunnilleen kahdeksasta kilsasta eteenpäin olimme paljolti auringossa. Oli pysähdyttävä enemmän varjoon, kun oli suorassa auringonpaahteessa enemmän. Rotko kapeni entisestään.

Tässä näkyy rotkon kapein kohta!

Kapeimman kohdan jälkeen rotko pikkuhiljaa taas leveni ja lähestyimme rotkon loppua. Kun pääsimme Samarian kansallispuistosta pois, oli vielä kolme kilsaa käveltävää satamaan. Siellä kävimme syömässä ja odottelimme laivan lähtöä. Kello oli n. kolme, kun olimme satamassa syömässä, ja laiva lähti 17.30. Hyvin siis oli aikaa kävellä.

Viimeinen pätkä ennen poistumista kansallispuistosta!

Samarian rotkon viimeiset rippeet ennen merta.

Lauttamatkan jälkeen suuntasimme bussille, josta jatkoimme takaisin hotellille. Päivä oli erittäin pitkä, ja olimme perillä n. puoli yhdeksän. Vaikka olin flunssassa, niin jaksoin yllättävän hyvin. Vasta bussimatkalla niiskutin enemmän.

Seuraava päivä ei alkanut hyvin. Mikko oli mennyt aiemmin aamupalalle, minä jäin vielä nukkumaan ja tarkoituksena jättää aamupala välistä ja mennä aikaisin lounaalle. Kuitenkin niistin siinä nenääni, niin alkoi sellainen maailmanlopun nenäverenvuoto, etten ole sitten yläasteen sellaista kokenut. Mikkokin ehti tulla takaisin, ja yritimme tyrehdyttää vuotoa, saimme hotellilta jäitä. Mikään ei vain auttanut, ja verenvuoto oli runsas, joten hotelli soitti minulle lääkärin paikalle. Nuori naislääkäri oli ehkä hieman yllätys, mutta olin todella tyytyväinen, sillä hän puhui hyvää englantia. Hän tunki nenääni tupon, jossa oli jotain verta hyydyttävää ainetta, ja teippasi nenäni, että tuppo pysyisi paikallaan. Itse lääkärikäynti oli aika hintava, 150 €, plus lääkäri määräsi mulle parit lääkkeet flunssaan, joten ne lääkkeet. Sitten hän kertoi huonot uutiset: tupon pitäisi olla paikallaan lauantaiaamuun asti (eli kaksi kokonaista päivää plus se aamu).

Voin sanoa, että hieman harmitti, sillä sen näköisenä (trust me: en ollut edustava, vaan näytin siltä, että mun nenä olisi murtunut) en kehdannut liikkua mihinkään. Ja muutenkin lämpöä piti välttää, ettei verisuonet laajene ja vuoto ala uudestaan. Noh, hotellia täytyy kehua tässä vaiheessa: he suostuivat, että Mikko käy normaalisti syömässä ja samalla kokoaa minulle lautasen ruokaa, joka tuodaan mulle huoneeseen. Ja muutenkin hotelli varmisteli koko ajan, että olen kunnossa ja sain jotain ekstrajälkkäriä ja limuja ja kirjeen guest managerilta. Ja huonepalvelu ei maksanut mitään lisää. Tulipahan ainakin levättyä seuraavat kaksi päivää kunnolla, eikä tullut syötyä kauheita övereitä! (Tosin ekana tuppopäivänä oli nenä muutenkin ihan tukossa, joten mulla ei ollut juuri haju- ja makuaistia, niin en pystynyt edes kunnolla syömään.) Katsottiin Mikon kanssa sarjoja, ja mikä tärkeintä, vietettiin aikaa kahdestaan.

Lauantaiaamuna tuli toinen tyyppi poistamaan tupon. Tämä vanhempi nainen ei osannut englantia yhtä hyvin (olisiko ollut vain sairaanhoitaja?), enkä ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti kysyessään: "Does it hurt?" Mikä? Nenään vai? Siitä tuli vaan verta. Paitsi jos se luuli, että se vuoto oli alkanut iskusta (Mikko olisi pahoinpidellyt mut). :D Mutta sitten olin vapaa!

Lauantaista otettiin kaikki irti. Käytiin ekaa kertaa hotellin altaalla ja meressä (tai no, Elafonisissa kävin meressä, mutta siis hotellilla ekaa kertaa). Käytiin myös allasbaarissa. Kävimme myös uusimassa kuvia, jotka olimme ottaneet viisi vuotta sitten eräässä niemessä.

Elokuu 2012

Elokuu 2017

Illalla käytettiin toinen ravintolalahjakorttimme (all inclusiveen kuului kaksi ravintolakäyntiä hotellin ravintoloissa [siis sen lisäksi, että joka päivä sai käydä illallisbuffetissa], toinen käytettiin jo aiemmin). Nautimme auringonlaskusta ja viimeisestä illasta.

Tzatsikia, jotain tomaattijuttua leivällä ja saganakia! (Ja puoliksi syödyt dipit.)

Sunnuntaiaamuna kävimme taas melko aikaisin syömässä. Lähtö tuntui haikealta, olisimme aivan hyvin voineet viettää vielä toisen viikon. Kone lähti 10.45, joten olimme jo iltapäivällä kotona, joten saimme rauhassa lepäillä ennen kuin arki koitti.

Tämä oli erittäin kuvapainotteinen, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja Samariaa ei voi vain kuvailla. Koko reissu oli pienistä vastoinkäymisistä huolimatta aivan mahtavan ihana, ja päätimme jo, että palaamme joskus vielä tuonne (taas). :)

Mulla on ollut tässä nyt pari viikkoa täyttä lomaa, mutta ensi viikolla alkaa mullakin taas koulu. Syksyn jutuista puhutaan seuraavassa postauksessa, tässä tämä tältä erää!