Oliko ennen kaikki paremmin?

"Hei, nyt voisin vaikka kirjottaa blogiin!" *kello on yksi yöllä* "No ehkä huomenna.."

Mulla on käynyt monta kertaa mielessä, että NYT kirjotan, mutta aina ajankohta on huono. Joko olen keksinyt muuta tekemistä tai sitten kello on ollut liikaa. Nyt kello on vasta puoli kymmenen illalla, on sentään hetki aikaa. :)

Tunteet voisi toisinaan vaikka hirttää, koulu voisi stopata tähän, ja yksinäisyys voisi etsiä toisen uhrin. Aloitetaan noista tunteista.

Juuri kun luulee, että elämä alkaa taas sujua, tulee valtava loikka taaksepäin. Toisaalta se on ollut hyvä, toisaalta ei. Haluan päästä eteenpäin. Edes jollain tasolla. Nyt olen jumittunut sellaiseen vaiheeseen, että kaikki on epävarmaa (tunteetkin) eikä mitään tunnu tapahtuvan. Eli puun ja kuoren välissä. Mutta tämä helpotti onneksi pitkän puhelun jälkeen, kun pääsi vuodattamaan tunteensa sille ainoalle ihmiselle, joka oikeesti on koskaan ymmärtänyt ja jolle on ollut luonnollista puhua.
Tähän liittyy myös se yksinäisyys. Tunnen olevani todella yksin. Joo, kyllähän mä näen kavereitani koulussa joka päivä, mutta hups - kouluhan loppuu HUOMENNA. Saatan nähdä satunnaisesti heitä, kun sovitaan joku päivä. Koulun ulkopuolisia kavereita ei niin hirveästi olekaan, mutta sitäkin tärkeämpiä. Harmittaa, että olen itse niin laiska ottamaan yhteyttä heihin ja pyytää, että nähtäisiin, mutta toisaalta heillä on elämässään niin paljon muutakin, että yksi Laura ei ehkä tunnu missään, vaikka ei sitä näkisikään kuukauteen. Te, jotka luette tätä (koska te olette luultavammin näitä kavereitani), älkää ottako tätä millään pahalla! Alan ehkä tulla hieman vainoharhaiseksi ystävienikin suhteen. Mutta pointti oli, että tapaan ihmisiä liian harvoin, että pystyisin puhumaan kellekään täydellisesti. En vaan tunne, että he haluavat vain kuulla, miten surkeasti mulla menee, jos ei olla hetkeen nähty. Silloin on tärkeämpää, ettei se vähäinenkään hetki mene synkistellessä. Mutta ehkä mun täytyy vaan itse ruveta soittelemaan ja tekstailemaan enemmän ihmisille, eikä rypeä tässä itsesäälissä ja itse aiheutetussa yksinäisyydessä.

No mutta, jotta elämä ei rajoittuisi vain ihmisiin, pitää olla vielä koulukin! Joo jee, sehän loppuu huomenna. Jos ei oteta lukuun vielä yhtä koetta, muutamaa tenttiä, neljää yo-kirjoitusta... Ai niin, ja jatkokoulutuspaikkakin pitäisi etsiä ja vielä päästäkin sinne! Aivan tajutonta stressiä, toivon tosiaan, että se helpottaa yo-kirjotusten jälkeen. Tämän hetken suurin huoli on oikeastaan penkkaripuku, saanko sitä ajoissa valmiiksi. Koska etsittävänä on vielä punainen kravatti sekä musta ja punainen kangas. Mistä löydän punaisen kravatin, jonka voin tuhria keltaisella maalilla? Kangasta varmasti löytyy, kunhan vaan saisin aikaseksi mennä vaikka Eurokankaaseen. Toinen asia onkin sen ompelu. Joo, ei pitäisi olla hirveän vaikea, koska asuni on:

Not a big deal? Eihän se olekaan, mutta lähes kokemattomana ompelijana tuokin asu tuottaa päänvaivaa. Ja hameeni ei ole tuollainen, mulla ei ole tuollaisia kenkiä, en omista tuollaista villapaitaa. Olen nähnyt kuvia, joissa villapaitaa ei ole, mutta LÄMPIMÄMPI siellä rekassa varmaan olisi, jos villapaita olisi vielä. Kenkiä en edes yritä etsiä, nyt saa talvikengät olla tarpeeksi sopivat. Ne ovat suunnilleen tällaiset (mustat ja matalampi korko).

Krhm, ei enempää enää vuodatusta (ainakaan hetkeen), lupaan sen teille, rakkaat lukijat. Nyt alkakoon uusi, pirteämpi ajanjakso (you wish)! Yritän piristyä kaiken tän stressin keskellä. On pakko.

Otsikosta sananen: äikän kirjasta luettiin juuri pari tekstiä, joiden pohjatekstinä oli käytetty "Oliko ennen kaikki paremmin?" -nimistä uutisdiagrammisysteemiä. Siitä taas tuli mieleen Neljän Ruusun Valuva taivas -kipale mieleen.



//Edit: I've got so many foreign readers for this particular post, so now I'd like to ask you: what's the reason for you to read this Finnish blog post? :) That's not like I don't want you to read, I just wonder and it'll be amazing if some of you answer me, I'm interested!